Mobiiliversio
Satakunta

Joensuun pitkä tie sankariksi

 

Suomalainen jääkiekkoilu on saanut uuden sankarin. Uuteen uskoon muokattu marssijärjestys näkyy Leijonien jääharjoituksissa.
Tiedotusvälineiden mielenkiinto on MM-kisojen aikana suuntautunut päävalmentaja Jukka Jalosen ohella kapteeni Mikko Koivuun tai kulloinkin pelaavaan maalivahtiin. Perjantaina mielenkiinnon kohteeksi valikoitui nelosketjun laitahyökkääjä, numero 18 Jesse Joensuu.
Kaksi maalia, joista voitto-osuma yhdeksän sekuntia loppua, MM-puolivälierässä USA:ta vastaan. Vähemmästäkin on legendoja leivottu.
Joensuu on kiitollinen fanitettava. Viime vuoden maailmanmestarijoukkueessa vaille ensimmäistäkään peliminuuttia jääneellä hyökkääjällä ei ole harhaluuloja.
–Jos pitäisi lyödä vetoa, en Venäjä-välierässä varmaan tee maalin maalia, Joensuu sanoo.
Hän myöntää viihtyvänsä ratkaisijan roolissaan.
–Kun saa kiekon, tulee luottavaisempi fiilis. Ei tarvitse luopua kiekosta heti, hän kuvailee itseluottamuspiikkiä.

Lapsitähdestä rivimieheksi

Matka rivimiehestä sankariksi näyttää julkisuudessa lyhyeltä, mutta todellisessa maailmassa reitille mahtuu mutkia.
Vain 15-vuotiaana, kaikkien aikojen nuorimpana kiekkoilijana 2003–04 SM-liigaan nousseen Joensuun osa ei ole ollut helppo.
Perinteistään ylpeän Porin Ässien kasvattina Joensuu on kantanut odotusten taakkaa. Ennen kevään 2006 yllätyshopeaansa Ässät kuului liigan ynnä muut -osastoon, eikä raamikkaan juniorilupauksen ura lähtenyt liitoon toivotusti.
–Jesse joutui kantamaan porilaisjunnuna ison kuorman. Tällaisessa kaupungissa odotukset ovat suuret, Joensuuta 2000-luvun alkupuolella valmentanut Ässä-luotsi Karri Kivi muistelee.
Joensuu on tyyppiesimerkki porilaisesta jääkiekkoilijasta: iso ja vahva, mielikuvissa kenties hidas mutta kankeakin.
Paitsi että hitauden ja kankeuden voi pyyhkiä määreistä yli.
–Jesse ei ollut junnuna mikään Mikael Granlund. Mutta Jessen luistelu on mennyt koko ajan eteenpäin. Oli häneltä erittäin fiksu ratkaisu siirtyä viime kauden jälkeen pelaamaan Ruotsin Elitserieniin.
New York Islandersin organisaatiossa vietetyn kolmen NHL-kauden jälkeen Joensuu vaihtoi jönköpingiläiseen HV 71:een.
–Ei Ruotsiin siirtyminen tuntunut NHL-vuosien jälkeen kauhealta hyppäykseltä. Pelit HV 71:ssä kehittivät paljon pelaajana. Valmentaja (Ulf Dahlen) tykkäsi, luistelu parani, Joensuu miettii.

Ansaittuja onnistumisia

Joensuu pelasi viime keväänä MM-turnaukseen valmistaneissa maaotteluissa hyvin. Kultajoukkueessa hän pääsi jäälle vain harjoituksissa.
–Jesse oli innolla mukana, vaikka tiesi roolinsa joukkueessa etukäteen, Suomen tiedottaja Janne Lahti muistaa.
–Harmittihan se, kun ei saanut peliaikaa. Nyt pelipaikan pystyi ottamaan vastaan hyvällä omallatunnolla, Joensuu sanoo.
Hän jos kuka ansaitsi USA-pelin onnistumisensa.
–Jos kaupungin työntekijä palkitaan 30 vuoden uurastuksesta kultakellolla, kenelläkään ei ole siitä pahaa sanottavaa. Sama on Jessen puolivälierämaalien kanssa, Karri Kivi kiteyttää.

STT

Satakunta

(1 päivä 20 tuntia sitten)
(1 päivä 22 tuntia sitten)
(2 päivää 17 tuntia sitten)
(2 päivää 21 tuntia sitten)
(2 päivää 22 tuntia sitten)
(3 päivää 19 tuntia sitten)
(3 päivää 21 tuntia sitten)

Ulkomaat

Talous ja politiikka

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.