Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Perjantai, 22.
marraskuuta
2019.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

7.11.2019, 15:21

Milla Oksalle jatkosopimus Pesäkarhuihin

Media

Pesäkarhut kiinnitti jälleen yhden luottopelaajistaan, kun Milla Oksa allekirjoitti kasvattiseuransa kanssa kauden 2020 kattavan sopimuksen.

Jo kymmenen vuoden ajan naisten Superpesiksessä pelanneelle Oksalle on kertynyt sarjan otteluita jo runsaat 300 ja kaudella 2019 konkari nähtiin vihdoin myös edustamassa naisten Itä-Lännessä ensimmäistä kertaa. Kokenut pesäpalloilija ei kuitenkaan ole vielä valmis lyömään räpylää naulaan, vaan kertoo pesäpallouralle riittävän uusia odotuksia myös tulevalle kaudelle.

- Tottakai elämässä on muitakin tavoitteita, joita haluan pesisuran ulkopuolella saavuttaa, mutta tällä hetkellä ne kaikkein suurimmat unelmat liittyvät yhä pesäpalloon. Sen takia tahto ja halu jatkaa pelaamista ovat yhä korkealla, Oksa kertoo ja lisää, että päätökseen vaikutti myös joukkue.

- Meillä on todella hyvä porukka, josta on vaikea päästää irti, hän toteaa ja kertoo, että myös Pesäkarhut seurana houkuttelee vielä jatkamaan peliuraa.

Oksan mukaan pelaaminen hienossa seurassa, jossa asiat toimivat, on etuoikeus, josta hän haluaa nauttia vielä ainakin tulevan kauden ajan.

Kaudella 2019 kakkospesää jämäkällä otteella vahtinut Oksa kertoo lähtevänsä talvikauteen hyvillä fiiliksillä.

- Tällä hetkellä minulla on paljon tavoitteita menestyä sekä henkilökohtaisesti että joukkueen kanssa. Nyt on sellainen olo, että voin saada itsestäni vielä paljon irti ja pystyn kehittämään itseäni talvikauden aikana vielä paremmaksi. Olen erittäin sitoutunut tekemään tulevan vuoden ajan kovasti ja tavoitteellisesti töitä, Oksa kertoo tunnelmista alkavalle kaudelle.

Pelinjohtaja Sami Österlund kuvailee Oksaa unelmapelaajaksi, jonka kanssa pelinjohtaja tietää mitä saa, oli hänen roolinsa kentällä suuri tai pieni.

- Millan kanssa on helppo toimia ja hän on erittäin pelifiksu pesäpalloilija. Hän on myös ehdottomasti yksi Superpesiksen parhaista pesävahdeista, Österlund kehuu Pesäkarhujen kasvattia.

Oksan sopimusjulkaisun myötä etenkin Pesäkarhujen kauden 2020 ulkokenttä saa siis jälleen huippuluokan täydennystä ja joukkueen fanit voivat huoletta odottaa myös ensi kaudelta järkähtämättömän vahvoja suorituksia ja ulkopeliotteita.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 22.11.2019, 10:40

Porin Musassa torstaina paljastuneesta vakavasta väkivaltarikoksesta epäilty mies on saatu kiinni. Asiasta kertoo Satakunnan Kansa.

Paikallinen - 22.11.2019, 9:17

Torstaina 21.11.2019 klo 07.38 henkilöauto ajoi kärkikolmion takaa mopoilijan eteen Mäntyluodontien ja Sikopolun risteyksessä. Kevyenliikenteenväylää pitkin ajanut mopoilija törmäsi henkilöautoon ja kaatui loukaten itseään.

Paikallinen - 22.11.2019, 8:44

Ruosniemen Kukkulankallion lammikon alueella toimivan leirintäalueen jatkoa käsitellään Ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnassa keskiviikkona 27. marraskuuta. Ulkoilulakiin vedoten ehdotetaan, että alun perin tilapäiseksi kuvattua leirintätoimintaa ei enää jatkettaisi.

Paikallinen - 22.11.2019, 7:48

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut vuonna -83 syntyneen Afganistanin kansalaisen Porissa 2018 tapahtuneista raiskauksesta ja kotirauhan rikkomisesta 2 vuoden 1 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Paikallinen - 21.11.2019, 13:55

Sampo-Rosenlewin puimuritehdas vähentää 16 henkilöä yhteistoimintaneuvotteluiden päätyttyä. Alun perin vähennystarpeeksi arvioitiin 25 henkilötyövuotta.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 21.11.2019, 11:46

Ässien taival Liigassa on jatkunut tahmeana. Viime viikon vierasotteluista saatiin kerättyä vain yksi piste, kun vierasturneella taivuttiin sekä HPK:lle että Kookoolle. Radio Porin maanantaimakasiinissa vieraili Poriin kesällä muuttanut Markus Niemeläinen.

Paikallinen - 21.11.2019, 10:56

Poliisi etsii aamuyöllä Musassa tapahtuneesta väkivallanteosta 25-30-vuotiasta miestä, jota epäillään tapon yrityksestä, kertoo Satakunnan Kansa.

Paikallinen - 21.11.2019, 8:46

Presidentinpuistokadun ja Kuninkaantien risteyksessä liikenneympyrästä Kuninkaantietä pitkin Ulvilantien suuntaan poistunut valkoinen pakettiauto törmäsi Kuninkaantietä ylittämässä olleeseen polkupyöräilijään keskiviikkona aamukahdeksan aikoihin. Polkupyöräilijä kaatui törmäyksen johdosta.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 20.11.2019, 21:11

KooKoo sai Isomäestä makean 1-5 ryöstösaaliin keskiviikkoiltana.

0-1 maalin KooKoon Anrei Hakulinen tinttasi tarkalla rannelaukauksella ensimmäisestä ylivoimatilanteesta. KooKoo iski YV:llä myös toisessa erässä Juha-Pekka Haatajan maalilla.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.11.2019, 12:54

Toukokuussa 2019 tulipalossa vaurioituneen Keskuskartanon katon ja julkisivun saneeraus alkaa joulukuussa. Urakoitsijaksi on valikoitunut Astora-Rakennus Oy. Uudistuvan Keskuskartanon ulkoasuluonnoksessa korostuu taloon sopiva tyyli.

Jalkapallo - 20.11.2019, 12:33

Vuonna 2017 Musan Salamaan siirtynyt Juuso Rantala on tehnyt joukkueen kanssa vuoden jatkosopimuksen. Viime kaudella Rantala pelasi yhteensä 21 ottelua tehden yhden maalin. Täydet minuutit Rantala sai kellotettua kaikkiaan 12 ottelussa.

Paikallinen - 20.11.2019, 9:48

Isosannassa sijaitsevan Päiväkoti Lounatuulen virallisia avajaisia vietetään keskiviikkona 20. marraskuuta. Lapsen oikeuksien päivänä Lounatuulen pikkuasiakkaat juhlistavat päiväkotiaan musiikkiesityksin sekäesittelemällä kutsuvieraille uusia tiloja.

Paikallinen - 20.11.2019, 9:09

Tummalla Opelilla liikkeellä ollut autoilija törmäsi kahteen suojatiellä olleeseen polkupyöräilijään eilen Koillisväylän ja Koivulantien liikenneympyrässä klo 14.50. Törmäyksessä kaatuneet, vuonna 2005 syntyneet pojat loukkasivat.

Paikallinen - 20.11.2019, 8:58

Viisi asuntoa sisältävän omakotitalon toinen pääty kärsi palovahinkoja Kankaanpäässä. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle hieman ennen iltayhdeksää tiistaina. Rauhankadulla riehunut tulipalo saatiin rajattua, Satakunnan pelastuslaitos jatkoi sammutus- ja raivaustöitä pitkälle iltaan.

Paikallinen - 20.11.2019, 8:58

Pori Jazzin pääkonsertit keräsivät viime heinäkuussa koolle yhteensä 69 000 kävijää. Festivaalin päätyttyä Pori Jazz toteutti sähköisen kävijäkyselyn, josta selvisi että kävijöistä ensikertalaisia oli 18,7 prosenttia. Kyselyyn vastasi 1800 henkilöä.

Paikallinen - 19.11.2019, 15:43

Satakunnan talouden nousukausi näyttäisi vähitellen olevan päättymässä. Kaikkien toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi vielä hieman vuoden 2019 tammi–kesäkuussa, mutta toimialoittainen vaihtelu oli jo huomattavaa.

Paikallinen - 19.11.2019, 10:23

Tiina Justén aloittaa viisivuotisjuhliaan viettäneen Puuvillan kauppakeskusjohtajan 16. joulukuuta alkaen. Tiedotteen mukaan Justénilla on kokemusta kauppakeskuksista ja osaamista erityisesti käyttötavarakaupan alalta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.11.2019, 9:15

Kymmenvuotiasta taivaltaan tänä vuonna juhlistava Porispere on julkaissut ensimmäiset 10 artistiaan tulevalle kesälle. Tapahtuman kärkinimi on vuonna 1981 perustettu yhdysvaltalainen trashmetal-yhtye Anthrax.

Paikallinen - 19.11.2019, 7:59

Porin Veden isokokoisessa vesijohdossa  havaittiin 19.11. aikaisin aamulla vuoto, jonka sulkeminen saattaa aiheuttaa talousveden värjääntymistä keskustan alueella. Itsenäisyydenkadulla havaittu vuoto korjataan tiistain aikana.

Paikallinen - 19.11.2019, 6:57

Porin kaupunginhallitus asetti maanantaina valmistelutyöryhmän valmistelemaan teknisten toimintojen auditoinnin jatkotoimenpiteitä. Työryhmän tehtävänä on valmistella esitetyille toimenpiteille toteuttamisvaihtoehdot kustannusvaikutuksineen ja aikatauluineen.