Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Maanantai, 26.
elokuuta
2019.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

14.8.2019, 6:14 – päivitetty 14.8.2019, 15:12

Toimittajilta hunajaa Porin sivistystoimenjohtaja Esa Kohtamäelle, suolaa Porin lentoliikenteen kilpailutuksen salailijoille

Media

Satakunnan Journalistit jakaa tänä vuonna hyvän tiedottamisen hunajapurkin Porin kaupungin sivistystoimenjohtaja Esa Kohtamäelle. Kohtamäki toi alkuvuodesta avoimesti esiin Porin kouluverkkosuunnitelman. Esitys oli yksinkertaisen havainnollinen eikä sitä peitelty hallinnollisbyrokraattisen sanahelinän taakse. Kaupungin sivistystoimi järjesti asiasta myös yleisötilaisuuksia, jossa kaupunkilaiset saivat kertoa kantojaan.

Kohtamäen suhtautuminen mediaan on avoin ja mutkaton. Hän on yhteisten asioiden hoitaja ja keskustelija, joka myös ottaa toisten mielipiteet huomioon. Kiitospuheessaan Kohtamäki korosti avoimen tiedonkulun ja keskustelun merkitystä. Periaate on vain korostunut nykyaikana.

- Kuntalaisille pitää antaa välitön mahdollisuus tarkastella ja pohtia niitä esityksiä, joita kaupunki tekee. Jos asian jättää vellomaan sosiaaliseen mediaan, on huhujen ja väärien johtopäätöksien korjaaminen erittäin hankalaa, Kohtamäki kommentoi.

Huonon tiedottamisen suolasalkkarin saa Porin kaupungin ylin johto lentoliikenteen kilpailuttamiseen liittyvästä salailustaan.Kaupungin johto sulki päätöksenteon täysin demokratian ulkopuolelle, edes valtuuston kokoukseen ei kaupunkilaisilla ollut asiaa. Kyseessä on yli 11,2 miljoonan euron investointi, joka on Porin kaupungin kokoiselle toimijalle suuri panostus. Hyvän hallintotavan periaatteiden mukaisesti tämän mittaluokan asioista tulisi voida käydä avointa kansalaiskeskustelua ennen päätöksentekoa.

Toimittajat korostavat, että avoin päätöksentekokulttuuri edistäisi kuntalaisten osallisuuden tunnetta. Satakunnan Journalistit ry on jakanut hunajaa ja suolaa vuodesta 1988.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 24.8.2019, 9:28

Merikarvian Sastmolassa paloi 180m neliön kokoinen varastokäytössä ollut ulkorakennus lauantain vastaisena yönä. Rakennus tuhoutui  tulipalossa kokonaan. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle aamuviiden maissa. Syttymissyystä ei ole tällä hetkellä tietoa ja henkilövahingoilta vältyttiin.

Paikallinen - 24.8.2019, 9:12

Naisten superpesiksessä Pesäkarhujen ensimmäinen välieräottelu perjantaina Manse PP:tä vastaan päättyi Erku-Areenalla komeaan 2-0 kotivoittoon. 

Paikallinen - 23.8.2019, 15:37

Poliisi epäilee, että moottoripyöräkerho cannonball MC Midwestillä on yhteys keskiviikkoöiseen Ulvilan Kirkkotiellä tapahtuneeseen auton tuhoamiseen. 

Asiasta uutisoi Satakunnan Kansa. 

Paikallinen - 23.8.2019, 15:09

Luvian Sale muuttuu S-Marketiksi alkuvuonna 2020. Muutoksen ei pitäisi aiheuttaa muutoksia kaupan aukioloajiossa. ABC-mittarikenttä pysyy nykyisellä paikallaan kiinteistön pihalla.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Uimari Matti Mattson ja ravintovalmentaja Mia Laakso
Urheilu - 23.8.2019, 12:49

Radalla-ohjelmasarjan toisen jakson teemana on urheilijan ravinto. Ravinnosta on keskustelemassa porilainen ammattiuimari Matti Mattson ja ravintovalmentaja Mia Laakso.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 23.8.2019, 12:37

Torstaisessa kahvivierasohjelmassa puhuttiin tällä viikolla partiotoiminnasta. Nyt, kun koulut ovat alkaneet, niin samalla eri lippukunnat ottavat uusia harrastajia vastaan.

Paikallinen - 23.8.2019, 6:39

Porin Pesäkarhut aloittaa välieräsarjan tänään kotiottelulla Manse PP:tä vastaan. Porilaiset ovat runkosarjan aikana passittaneet tamperelaiset kaksi kertaa tappio niskassaan kotimatkalle.

Paikallinen - 22.8.2019, 15:53

Poliisipartio mittasi Eurajoella Lavilantiellä keskiviikkona iltapäiväkolmen aikaan henkilöautolle nopeudeksi 93 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus on 40 km/h. 

Paikallinen - 22.8.2019, 10:18

Brittiläinen risteilyalus vierailee Porissa ensi viikolla. Risteilyvieraille on tarjolla käyntikohteita ja retkiä sekä mahdollisuus tutustua itsenäisesti Porin keskustan nähtävyyksiin ja ostosmahdollisuuksiin.

Sisältää kuvan
Jääkiekko - 22.8.2019, 9:51

Petri Kaijansinkko ja Lauri Kottonen tuuraavat Jussi Ahoa Ässien otteluselostuksissa marraskuuhun saakka. Taustalla on suosikkiselostajan sydänleikkaus ja tämän myötä pitkä sairausloma. Jussi Aho on selostanut Radio Porin lätkäiltoja vuodesta 1997.

Paikallinen - 22.8.2019, 9:49

Moottoripyöräilijä törmäsi edellään menneen henkilöauton perään Tampereentien ja Levanpellontien risteyksessä eilen keskiviikkona noin kello 17.00. Tampereentietä Tampereen suunnasta tullut henkilöauto hiljensi nopeuttaan kääntyäkseen vasemmalle Levanpellontielle.

Paikallinen - 22.8.2019, 9:48

Keskiviikkona iltapäivällä pakettiauto kääntyi vastaan tulleen moottoripyörän eteen Helmentien ja Horninkadun risteyksessä Porissa.

Paikallinen - 22.8.2019, 8:07

Poliisi on vaitonainen keskiviikko-iltana Ulvilan Cannonballin tiloihin tekemästään ratsiasta. Satakunnan Kansan silminnäkijän mukaan ratsiassa oli mukana kaksi poliisin panssariautoa, poliisikoira sekä muita poliisiyksiköitä.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 21.8.2019, 16:00

Porilainen katuruokaravintola Turo’s Heavy Kebab avaa uuden toimipisteen syksyllä kauppakeskuksessa aukeavan toimintapuiston Ultra Action Parkin yhteyteen. Uusi toimipiste aukeaa nimellä Turo’s Street Kitchen Puuvilla. Ravintolaan tulee noin 70 asiakaspaikkaa ja se on päivittäin avoinna.

Paikallinen - 21.8.2019, 15:06

Porin vammaispalveluista on tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Asiasta kertoi Yle Pori.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Kuvassa Tovi-lounaskahvila
Paikallinen - 21.8.2019, 14:23

Pintxo-viikko on käynnissä kilpailun merkeissä Porissa ja Raumalla. Pintxo-luomuksia voi käydä maistelemassa monissa ravintoloissa sekä kahviloissa perjantaihin saakka. Mieluisinta pintxoa voi äänestää osoitteessa www.viikonkilpailu.fi.

Paikallinen - 21.8.2019, 7:20

Poliisi valvoo tänään vuorokauden läpi teillä liikkuvien nopeuksia. Valvonnassa huomioidaan erityisesti aamun työmatkaliikenne ja liikennöinti koulujen ja päiväkotien läheisyydessä.

Paikallinen - 21.8.2019, 6:34

Pastorina ja tietokirjailijana tunnettu Hannes Tiira on kuollut. Aiheesta kirjoittaa Satakunnan Kansa. Lehden tietojen mukaan Tiira menehtyi maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Porissa hyvin tunnettu Tiira oli koulutukseltaan teologian maisteri. 

Paikallinen - 20.8.2019, 16:38

Rauman Kaupunginteatteri rikkoi kausikohtaisen katsojaennätyksensä kaudella 2018–2019. Esityksissä kävi yhteensä 43 307 katsojaa. Myös täyttöaste oli ennätyskorkea, 91 prosenttia. 

Paikallinen - 20.8.2019, 14:36

Suomen museoliiton koordinoima Poliitikon museoharjoittelu -teemaviikko tuo yli 60 päättäjää tutustumaan museoiden toimintaan käytännönläheisellä tavalla.