Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Sunnuntai, 18.
elokuuta
2019.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

8.2.2019, 8:46 – päivitetty 8.2.2019, 15:47

Porin päästöt vähenevät merkittävästi – Porin Linjat ottaa käyttöön uusiutuvan dieselöljyn

Media

Uusiutuva dieselöljy otetaan käyttöön kaikissa Porin Linjojen linja-autoissa tällä viikolla. Uuden polttoaineen käyttöönotto tarkoittaa jopa 90 prosentin vähentymää hiilidioksidipäästöissä.

Tarve polttoaineen vaihtamiseen heräsi nimenomaan ympäristöhuolien vuoksi. Uusiutuva dieselöljy valmistetaan kokonaan jätteestä.

– Kyseessä on meille merkittävä uudistus, joka lähti halustamme kantaa vastuuta puhtaamman ympäristön puolesta, kertoo Porin Linjat Oy:n toimitusjohtaja Markku Hermonen.

Uusiutuvan dieselöljyn käyttöönotto ei katukuvassa näy ulospäin. Linja-autot pysyvät samana, vain polttoaine vaihtuu puhtaammaksi ja laadukkaammaksi. Uusiutuva dieselöljy sopii erinomaisesti kaupunkiolosuhteisiin, sillä sen käyttäminen vähentää hiukkas-, hiilivety- ja typen oksidipäästöjä, joilla on vaikutusta erityisesti paikalliseen ilmanlaatuun.

– Uusiutuvaan dieselöljyyn vaihtaminen on aivan erinomainen tapa säästää luontoa. Polttoaineen käyttöönotto ei edellytä mitään investointeja kalustoon, joten se on helppo ottaa käyttöön, sanoo Hermonen.

Uusiutuva dieselöljy on aiemmin käytettyä fossiilista dieselöljyä kalliimpaa, mutta sen positiiviset ympäristövaikutukset ovat huomattavat.

– Kaupunki haluaa olla tukemassa tätä merkittävää ympäristöpanostusta taloudellisesti. Kaupunki on varannut 150 000 euroa polttoaineen vaihtamiseen liittyviin kuluihin, kertoo kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Porin kaupunkikonserniin kuuluvalla Porin Linjat Oy:lla on yhteensä 52 linja-autoa. Koska yhtiön kaikissa autoissa käytetään jatkossa polttoaineena uudistuvaa dieselöljyä, polttoaineen vaihtaminen tuo merkittäviä ilmastohyötyjä. Porin Linjojen päästövähenemä vastaa noin 1800 henkilöauton vuosittaista päästömäärää.

Pori on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeessa (HINKU). HINKU-kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasoon verrattuna. Uuden polttoaineen käyttöönotto on yksi esimerkki merkittävästä HINKU-teosta.

Porin Linjojen uuden polttoaineen toimittaja kilpailutettiin viime vuoden lopussa. Uusiutuvan dieselöljyn toimittaa Teboil. 

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 17.8.2019, 10:05

Kokemäellä sattui perjantaina kahden henkilöauton peräänajo VT2:n ja järilänvuorentien risteyksessä. Onnettomuus sattui iltakahdeksalta. Autojen peräänajossa oli osallisina kolme ihmistä.  

Pesäpallo - 17.8.2019, 9:51

Porissa Erku-Areenalla perjantaina pelattu kolmas puolivälieräottelu päättyi jälleen Pesäkarhujen voittoon, kun toisen kerran puolivälieräsarjassa Poriin saapunut Kempeleen Kiri kaatui  2-0.

Paikallinen - 16.8.2019, 15:54

Kaksi noin 25-vuotiasta pariskuntaa jäi kiinni huumeiden myynnistä ja välittämisestä Porin kaupungin keskustan, Isosannan sekä Pormestarinluodon alueella.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 16.8.2019, 14:12

Viileämpi kesä on vaikuttanut Porin maauimalan kävijämäärään. Porin kaupungin Timo Lehtimäen mukaan kävijämäärässä jäädään noin 25 000 kävijällä viime kesästä. Vuoden 2018 kesä hätyytteli maikkalan ennätysmäärää kävijöissä, kun oloaan kävi viilentämässä kesän aikana reilusti yli 80 000 kävijää.

Urheilu - 16.8.2019, 12:53

Matti Lamberg lopettaa ammattilaisuransa 26-vuotiaana, kertoo Suomikiekko.com.

Paikallinen - 16.8.2019, 12:43

Porin poliisi tiedottaa, että Porin keskustassa torin ympäristö, Eteläranta sekä Kirjurinluotoon johtavat väylät voivat hetkellisesti ruuhkautua lauantaina puoliltapäivin. Poliisi suosittaa tuohon aikaan suosimaan kevyen liikenteen vaihtoehtoja. Liikenteeseen vaikuttavat häiriötekijät ovat lyhyta

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 16.8.2019, 11:04

Katastrofaalisen kauden kokenut Porin Ässät valmistautuu uuteen kauteen myös uuden päävalmentajan alaisuudessa. Poriin 35 vuoden jälkeen palannut Ari-Pekka Selin otti joukkueen keväällä haltuun ja lähtee luottavaisin mielin 13. syyskuuta alkavan kauden kimppuun.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Urheilu - 16.8.2019, 10:10

Tänään perjantaina käynnistyy radalla-ohjelmasarja, jossa ensimmäisen jakson vieraana on Noormarkun Nopsan puheenjohtaja ja nuorisopäällikkö Ilkka Herrala. Tämä viikon aiheena on seuratoiminta ja seuratoiminnan merkitys.

Paikallinen - 16.8.2019, 8:49

Harley Davidson Night Train -merkkinen moottoripyörä varastettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä Nakkilasta. Tattarantieltä viedyn pyörän rekisteritunnus on EP-934. Asiasta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Porin poliisiin p. 050 4564963.

Pesäpallo - 16.8.2019, 7:46

Pesäkarhujen ja Kempeleen Kirin puolivälieräsarja on ensimmäistä kertaa katkolla tänään. Ottelu alkaa Erku-Areenalla klo 17.30. Mikäli pesäkarhut voittaa illan ottelun, välierävastustajaksi tulee joko Seinäjoki tai Tampere. 

Paikallinen - 15.8.2019, 12:48

Porin tekninen toimiala esittää, että kauppatorin pysäköinti muutetaan maksuttomaksi ja aikarajoitetuksi vuonna 2020. Esityksellä on 100 000 euron vaikutus teknisen toimialan tuottoihin.

Paikallinen - 15.8.2019, 8:50

Syyttäjä vaatii toistuvasti liikennerikoksiin syyllistyneeltä euralaisnuorelta henkilöautoa ja pakettiautoa valtiolle. Asiasta uutisoi Satakunnan Kansa.

Paikallinen - 15.8.2019, 8:31

Kello 15.40 aikaan poliisi mittasi Porissa Jokisatamantiellä moottoripyörälle nopeudeksi 123 km/tunnissa kohdassa missä nopeusrajoituksena on 50 km/tunnissa. Pyörää kuljetti vuonna-79 syntynyt porilainen mies, joka oli ajokiellossa. Moottoripyörän kyydissä oli lisäksi yksi matkustaja.

Paikallinen - 15.8.2019, 8:26

Drugwipe-testissä positiviisen tuloksen amfetamiinille antanut vuonna -86 syntynyt porilaismies kärysi ratista tiistaina Porissa. Hieman ennen puoltapäivää Puinnintiellä pysäytetyn auton kuljettajaa epäillään mm. rattijuopumuksesta.

Pesäpallo - 15.8.2019, 6:11

Hyvän startin toiseen puolivälieräotteluun Kempeleen Kiriä vastaan saanut Pesäkarhut voitti eilen vieraissa pelatun ottelun lukemin 0-2. Ensimmäisellä vuorolla porilaiset johtivat ottelua jo 0-3, kun niin Susanna Puisto, Maria Suominen kuin Kaisa-Maija Rosvall onnistuivat kotiuttamispuuhissa.

Paikallinen - 14.8.2019, 15:12

Kokemäen kaupunki on saanut kaikki järjestelmänsä käyttöön kahden viikon takaisen haittaohjelmahyökkäyksen jälkeen. 

Paikallinen - 14.8.2019, 13:56

Poliisipartio otti tiistaina iltapäivällä kiinni huumausaineiden vaikutuksen alaisena ja ilman ajo-oikeutta ajaneen kuljettajan Kokemäellä.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 14.8.2019, 13:19

Porin Teatterin Maarit ja Teemu Niemelä valmistautuvat parhaillaan My Fair Lady -musikaalin päärooleihin. Maarit nähdään Eliza Doolittlen roolissa ja Teemu puolestaan Henry Higginsin roolissa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 14.8.2019, 6:14

Satakunnan Journalistit jakaa tänä vuonna hyvän tiedottamisen hunajapurkin Porin kaupungin sivistystoimenjohtaja Esa Kohtamäelle. Kohtamäki toi alkuvuodesta avoimesti esiin Porin kouluverkkosuunnitelman.

Paikallinen - 13.8.2019, 15:34

Toinenkaan myyntikierros ei tuonut suuria tarjouksia Reposaaren vanhan ympäristöntutkimuskeskuksesta ja Porin Isolinnankadulla sijaitsevan Saukkosen kiinteistöistä, kertoo Satakunnan Kansa.