Mobiiliversio
Kulttuuri ja viihde

Teemu Selänteestä ensi vuonna dokumenttielokuva

 

Suomen jääkiekkotähdestä Teemu Selänteestä tehdään dokumenttielokuva. JP Siilin ohjaaman filmin on määrä saapua valkokankaille syksyllä 2013.
Elokuva seuraa Selänteen elämää läheltä liki vuoden ajan Suomessa ja Pohjois-Amerikassa. Tehtyjen maalien ja ennätysten lisäksi on tarkoitus sukeltaa myös syvemmälle.
–Haluan viedä katsojan ihon alle, näyttää, millainen Teemu Selänne todella on ihmisenä, ohjaaja Siili linjaa.
Dokumenttifilmin kuvaukset on jo aloitettu.
–Leffa on tavallaan perintöni suomalaisille. Haluan kertoa tarinani niin avoimesti kuin mahdollista, sanoo Teemu Selänne.
Suomessa paraikaa kesälomaansa viettävä Selänne, 41, tekee heinäkuussa päätöksen siitä, jatkaako hän vielä uraansa.
Teemu Selänne on Suomen jääkiekkohistorian eniten tehopisteitä tehnyt NHL-pelaaja. Hän on ylittänyt NHL-urallaan 1400 tehopisteen rajan. Selänne voitti Anaheimin riveissä NHL:n mestaruuden eli Stanley Cupin kaudella 2006–2007.

STT

Kulttuuri ja viihde

(2 tuntia 56 min sitten)
(1 päivä 8 tuntia sitten)
(2 päivää 1 tunti sitten)
(2 päivää 23 tuntia sitten)
(3 päivää 2 tuntia sitten)
(3 päivää 2 tuntia sitten)
(4 päivää 2 tuntia sitten)

Urheilu

(1 päivä 5 tuntia sitten)
(3 päivää 1 tunti sitten)
(3 päivää 1 tunti sitten)
(3 päivää 8 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.