Mobiiliversio
Kulttuuri ja viihde

Sofia Coppola kuvaa vanhemmuuden vastuuta

Sofia Coppolan uutuusfilmi Somewhere esittelee ohjaajasta aivan uuden puolen.
–Ensimmäisen lapsen saaminen muutti elämäni. Halusin tuoda sen seuraukset elokuvaani, Coppola kertoi lehdistötilaisuudessa Venetsian elokuvajuhlilla.
Somewheren voimakkain teema onkin vanhemmuus ja sen herättämä vastuuntunto.
Elokuvassa on myös helppo nähdä yhtäläisyyksiä 39-vuotiaan ohjaaja-käsikirjoittajan kokemuspiiriin Francis Ford Coppolan tyttärenä, Hollywoodin ytimessä. Somewheren päähenkilö Johnny Marco on parhaat päivänsä nähnyt elokuvatähti, jonka ympärillä vielä riittää hännystelijöitä ja anteliaita naisia.
Tähtien piilopaikkana kuuluisaksi tulleeseen Chateau Marmont -hotelliin jumiutunut Marco ei koskaan ehtinyt kasvaa aikuiseksi, mutta 11-vuotiaan tyttären pitkä vierailu muuttaa miehen maailman peruuttamattomasti.
–Tämä on ensimmäinen elokuvani, jossa näkökulma on miehen. Halusin tutkia, miltä tällaisesta kundista tuntuu, kun on aamu, bileet ovat ohi ja naiset poissa.

Muutu tai tuhoudu

Coppolaa kiinnostavat henkilöt, jotka ovat elämänsä murrosvaiheessa.
–Se on sisäänpäin katsomisen hetki, joudut etsimään itsesi. Siihen liittyy myös eristäytyminen.
Somewheren päähenkilö Marco tekee bile-elämän lomassa pakollisia pr-esiintymisiä ja kai joskus vielä elokuviakin, mutta suunta on selvä. Hänen on muututtava, tai hän tuhoutuu.
Filmin huippuhotellimiljöö tuo mieleen Coppolan menestyneimmän elokuvan, Lost in Translationin.
–Vietin pienenä isän työn vuoksi paljon aikaa hotelleissa. Ne ovat oma maailmansa. Ehkä pidän niistä elokuvieni tapahtumapaikkoina juuri siksi, että hotellit ovat siirtymätiloja, niissä ei olla pysyvästi.

Kaksi näyttelijälöytöä

Johnny Marcoa näyttelee Stephen Dorff. Jo 19-vuotiaasta asti elokuvissa päärooleja tehnyt Dorff oli iso nimi hetken 1990-luvulla, mutta siitä on jo kauan. Coppola näki ikätoverissaan johnnymarcomaisia piirteitä.
–Stephen tuli mieleen kun tein käsikirjoitusta, mutta myös siksi, että hänellä on suuri sydän. Se oli tässä roolissa tärkeintä. Elokuva näyttää hänestä puolia, joita ei tunneta.
Marcon osa nostaa Dorffin mitä todennäköisimmin taas pinnalle. Näin syvää ja sisäistettyä roolia hän ei ole päässyt aiemmin tekemään, vaikka takana on viitisenkymmentä elokuvaa.
Somewheren sydän on kuitenkin Marcon tytärtä Cleoa näyttelevä Elle Fanning, 12.
–Kun tapasin Ellen, tiesin että hän on Cleo. Hän oli niin täynnä elämää ja juuri oikean ikäinen, kasvamisen kynnyksellä. Cleo edustaa todellisuutta Marcon epäaidossa ja pinnallisessa maailmassa, Coppola linjaa.

Sukujuuret antoivat vapauksia

Vaikka Somewhere kommentoi julkkismaailmaa ja sen ulkokultaisuutta kitkerästikin, sai Coppola Venetsian elokuvajuhlilla suorastaan kuninkaallisen vastaanoton.
–Kai se johtuu italialaisista sukujuuristani, elokuvantekijä myönsi.
Kukaan ei Venetsiassa myöskään pannut pahakseen, että osittain Milanoon sijoittuva Somewhere pilkkaa italialaista televisioviihdettä.
Myös lehdistötilaisuudessa Coppola rohkeni nauraa Berlusconin viihdeimperiumin korneimmille tuotoksille.
Ironiaa on tosin siinäkin, että Somewheren italialainen levittäjä – Berlusconin omistama Medusa-yhtiö – oli myös elokuvan osatuottaja.

STT

Kulttuuri ja viihde

(1 päivä 4 tuntia sitten)
(1 päivä 4 tuntia sitten)
(2 päivää 12 tuntia sitten)
(5 päivää 7 tuntia sitten)
(5 päivää 10 tuntia sitten)
(6 päivää 9 tuntia sitten)
(6 päivää 9 tuntia sitten)
(1 viikko 1 päivä sitten)
(1 viikko 2 päivää sitten)
(1 viikko 2 päivää sitten)
(1 viikko 2 päivää sitten)
(1 viikko 3 päivää sitten)
(1 viikko 4 päivää sitten)

Satakunta

(2 tuntia 16 min sitten)
(1 päivä 1 tunti sitten)
(1 päivä 4 tuntia sitten)

Talous ja politiikka

Urheilu

(5 tuntia 59 min sitten)
(2 päivää 3 tuntia sitten)
(2 päivää 9 tuntia sitten)

Kulttuuri ja viihde

(1 päivä 4 tuntia sitten)
(1 päivä 4 tuntia sitten)
(2 päivää 12 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.