Mobiiliversio
Kulttuuri ja viihde

Sähköiset lukulaitteet tulevat myyntiin ensi kuussa

Sähköisistä lukulaitteista on paasattu jo pitkään, mutta niitä ei ole saanut mistään. Pian saa. Kirjakauppaliiton toimitusjohtajan Katriina Jaakkolan mukaan laitteet ovat Suomen kirjakaupoissa lokakuun lopulla.
Jaakkola ei kuitenkaan vielä tarkemmin määrittele, mitä laitteita kirjakaupat alkavat myydä. Sen vuoksi hintojakaan ei voi vielä vahvistaa. Hänen arvionsa mukaan pelkän lukulaitteen saa noin 150 eurolla.
–Todennäköisesti tarjolle tulee useampi laite, joista asiakas voi valita mieleisensä. Hinta määräytyy sen mukaan, mitä ominaisuuksia laitteessa on.
Ainakin suuret kustantamot, kuten WSOY ja Otava, ovat varautuneet laitteiden tuloon. Molemmilla on valmiina tai valmisteilla sähköisten kirjojen kustannusohjelma syksyä varten. WSOY:ltä tulee markkinoille noin 200 teosta ja Otavalta kymmeniä.
Suurinta vääntöä kustantamoissa ovat aiheuttaneet tekijänoikeussopimukset. Uusien teosten kohdalla sähköisestä julkaisusta on jo muutaman vuoden ajan neuvoteltu normaalin kustannussopimuksen yhteydessä, vanhempien kirjojen kohdalla e-kirjasta on pitänyt neuvotella tekijän kanssa uudestaan.
–Hintaero tavalliseen kirjaan ei tule olemaan suuri, koska painettujen kirjojen arvonlisävero on yhdeksän prosenttia ja sähköisten kirjojen 23 prosenttia, Jaakkola pahoittelee.
Kun lukulaite on hankittu, e-kirjan tai -kirjoja voi ostaa nettikaupoista tai mistä tahansa fyysisestä kirjakaupasta, josta se lähetetään asiakkaan sähköpostiin.

STT

Kulttuuri ja viihde

(1 päivä 5 tuntia sitten)
(1 päivä 5 tuntia sitten)
(2 päivää 12 tuntia sitten)
(5 päivää 8 tuntia sitten)
(5 päivää 10 tuntia sitten)
(6 päivää 9 tuntia sitten)
(6 päivää 10 tuntia sitten)
(1 viikko 1 päivä sitten)
(1 viikko 2 päivää sitten)
(1 viikko 2 päivää sitten)
(1 viikko 2 päivää sitten)
(1 viikko 3 päivää sitten)
(1 viikko 4 päivää sitten)

Satakunta

(2 tuntia 31 min sitten)
(1 päivä 1 tunti sitten)
(1 päivä 5 tuntia sitten)

Talous ja politiikka

Urheilu

(6 tuntia 15 min sitten)
(2 päivää 4 tuntia sitten)
(2 päivää 9 tuntia sitten)

Kulttuuri ja viihde

(1 päivä 5 tuntia sitten)
(1 päivä 5 tuntia sitten)
(2 päivää 12 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.