Mobiiliversio
Kotimaa

Voimakkaimmat ukkoskuurot tänään Pohjanmaalle

 

Ukkoset jyrähtelevät tänäänkin. Päivän aikana ukkoskuuroja syntyy erityisesti Pohjanmaalla, josta ne liikkuvat pohjoisemmaksi. Pohjois-Pohjanmaalla ukkospuuskat voivat olla iltapäivällä erittäin voimakkaita, varoittaa Ilmatieteen laitos.
Suomen itäosassa on vielä tänään kosteaa ja helteistä. Lämpötilat voivat nousta noin 30 asteeseen. Myös suuressa osassa muuta maata liikutaan yli 24 lämpöasteessa pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta.
Eilen mitattiin kuluvan kesän salamaennätys. Ilmatieteen laitoksen laskujen mukaan maahan oli iskenyt noin 19600 salamaa. Salamointia aletaan laskea yöllä kello kolmelta ja sitä mitataan vuorokauden ympäri aina seuraavan yön aamukolmeen. Syynä on se, että laskenta tehdään Lontoon Greenwichin ajan perusteella.
Yöllä etenkin Lounais-Suomessa saariston puolella oli poikkeuksellisen rajuja ukkosia.
Ilmatieteen laitokselta kuvataan salamapäivää hyvin runsaaksi. Yli 20000 salamaa havaitaan Suomessa muutaman vuoden välein.
Eniten salamoita on havaittu kesäkuun lopussa vuonna 1988, jolloin niitä välähti jopa 40000.

STT

Kotimaa

(12 tuntia 36 min sitten)
(13 tuntia 20 min sitten)
(1 päivä 14 tuntia sitten)
(1 päivä 15 tuntia sitten)
(1 päivä 17 tuntia sitten)
(2 päivää 5 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.