Mobiiliversio
Kotimaa

Poliisilla yhä aukkoja Hyvinkään ampujan saapumisessa keskustaan

 

Poliisi kaipaa yhä silminnäkijähavaintoja Hyvinkään ampujan saapumisesta skootterilla aseiden kanssa keskustaan. Tutkinnanjohtaja Mika Ihaksinen keskusrikospoliisista sanoo, että muuten poliisilla on aika tarkka kokonaiskuva tapahtumista.
–Epäillyn saapumisesta keskustaan ei välttämättä ole silminnäkijähavaintoja tai sitten hän ei ole jäänyt kenenkään mieleen. Täytyy olla jotain erikoista, jotta ihmiset muistaisivat, Ihaksinen sanoo.
Ihaksisen mukaan poliisilla on 300 silminnäkijästä noin sata haastattelematta. Jäljellä olevista haastatteluista valtaosa on työn alla.
–Toisten osalta asia voi olla nopea, jos kyseessä on esimerkiksi kuulohavainto. Jos kyseessä on esimerkiksi näköhavainto, henkilöä voidaan jututtaa pidempään.
Ihaksinen ei kerro, millaisia yksityiskohtia poliisi on saanut selville viime päivinä.
–Kuulusteluissa ei ole tullut ilmi mitään, mikä olisi ristiriidassa tapahtumien kulun kanssa, joka annettiin viime viikolla.

STT

Kotimaa

(10 tuntia 33 min sitten)
(11 tuntia 16 min sitten)
(1 päivä 12 tuntia sitten)
(1 päivä 13 tuntia sitten)
(1 päivä 15 tuntia sitten)
(2 päivää 3 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.