Mobiiliversio
Kotimaa

Pohjoinen viima viilentää poutaista vapunpäivää

 
Pohjoinen viima viilentää poutaista vapunpäivää

Sateenvarjon voi jättää huoletta kotiin vapunpäivän piknikiltä, mutta eväspöydän on syytä olla lujaa laatua. Vapunpäivää vietetään lähes koko Suomessa poutaisessa ja tuulisessa säässä. Itärajaa pitkin aamulla kulkeva vesi- ja räntäsaderintama väistyy Venäjän puolelle jo aamupäivän aikana, kertoo päivystävä meteorologi Ilmatieteen laitokselta.
Vappuaaton lämpötiloihin ei aivan ylletä. Etelä- ja Lounais-Suomessa mittari yltänee 10 asteeseen, muualla maassa lämmintä on viiden asteen molemmin puolin. Voimistuva luoteistuuli saa tosin ilman tuntumaan lämpömittarin lukemia koleammalta etenkin Oulu–Helsinki-linjan itäpuolella. Maan itäosissa tuuli voi yltyä navakaksikin, joten yksi lisävaatekerros kannattaa ainakin pakata mukaan päivän rientoihin.
Pohjoisimmassa Suomessa kevään alkamiseen on vielä aikaa. Ilmatieteen laitoksen säätilastojen mukaan Enontekiön Saanan ja Muonion Laukukeron mittausasemat pysyivät koko huhtikuun pakkasella. Vuonna 1992 perustetulla Saanan asemalla näin oli käynyt aiemmin vain kolmesti (1992, 1997 ja 2000). Kuun keskilämpötila jäi Saanalla 7,5 pakkasasteeseen.

STT

Kotimaa

(1 päivä 15 tuntia sitten)
(1 päivä 16 tuntia sitten)
(2 päivää 16 tuntia sitten)
(2 päivää 17 tuntia sitten)
(2 päivää 18 tuntia sitten)
(2 päivää 20 tuntia sitten)

Suosituimmat tänään

Talous ja politiikka

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.