Mobiiliversio
Kotimaa

Miljoonien kuittikauppavyyhteen sotkeutunut yli 20 firmaa

 

Poliisi epäilee pariakymmentä rakennusalan aliurakointifirmaa veronkierrosta. Rikoskomisario Gunnar Golnick Päijät-Hämeen poliisista kertoo, että vältettyjen verojen määrä on noin nelisen miljoonaa euroa.
Golnickin mukaan kyse on pimeistä palkoista ja maksamattomista arvonlisäveroista. Veroja kierrettiin tekaistuilla laskuilla neljän yrityksen kautta, joilla ei ollut muuta toimintaa. Pimeitä palkkoja sai noin 300 pääasiassa virolaista työntekijää.
Golnick kertoo, että kuittikaupan pyörittämisestä epäillään puoltakymmentä suomalaismiestä. Heistä yhdellä on aiempaa rikostaustaa. Kaikkiaan rikoksesta epäillään 29 ihmistä.
–Pääasiassa yritykset ovat toimineet Päijät-Hämeessä, eli Lahdessa, Heinolassa, Orimattilassa ja Hollolassa.
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2008–2011. Vyyhti on yhtä haaraa lukuun ottamatta edennyt jo syyteharkintaan. Rikosnimikkeinä ovat törkeä veropetos, törkeä väärennys ja törkeä petos.

STT

Kotimaa

(8 tuntia 23 min sitten)
(2 päivää 10 tuntia sitten)
(2 päivää 11 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.