Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Perjantai, 19.
heinäkuuta
2019.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

4.12.2018, 10:12 – päivitetty 4.12.2018, 12:05

Jussi Välilä nähdään MuSan riveissä myös Ykkösessä

Media

Musan Salaman puolustuksessa huippukauden pelannut Jussi Välilä nähdään MuSa-puolustuksen lukkona myös tulevalla kaudella. Puolustuksen keskellä väkivahvasti esiintynyt Välilä pelasi kauden aikana täydet minuutit kahdessakymmenessä Kakkosen ottelussa, kummassakin Ykkösen nousukarsintaottelussa sekä kaikissa viidessä Suomen Cupin lohkovaiheen pelissä. Musan Salaman kausi starttaa Suomen Cupin osalta kotiottelulla Jaroa vastaan lauantaina 26.tammikuuta. Jälkimmäinen kahdesta kotiottelusta (Haka) pelataan perjantaina 15.helmikuuta. Ottelut pelataan Karhuhallissa.  

- Päätös jatkosta oli helppo tehdä, sillä joukkueen runko vaikutti pysyvän kasassa jo kauden aikana tehtyjen jatkosopimusten perusteella. Päättyneellä kaudella joukkueen tiivis yhteishenki teki meistä vahvoja. Yhteishenki ja sitoutunut pelaaminen joukkueena tulevat olemaan vahvuuksiamme myös Ykkösessä, taustoittaa Jussi Välilä jatkosopimustaan.

MuSan edustusjoukkue aloitti valmistautumisen tulevaan kauteen viikko sitten maanantaina. Harjoitusryhmässä on mukana muutamia testijaksolla olevia pelaajia, jotka hakevat paikkaa joukkueesta. Lisää sopimusuutisia on tiedossa vielä kuluvalla viikolla.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 19.7.2019, 15:50

Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena keräsi Poriin 73 000 kävijää. Edellisen vuoden tapahtumaan verrattuna kävijämäärä nousi 6000:lla kävijällä. Kaikkien aikojen kävijäennätys on tehty vuonna 2017, jolloin SuomiAreena-kävijöitä oli 74 000. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.7.2019, 11:06

Porilaislähtöinen taiteilijaprofessori Jorma Uotinen on valittu tänään Porin Positiivisimmaksi vuosimallia 2019. Uotisen keräämä äänimäärä (372) oli yli puolet enemmän kuin toiseksi sijoittuneen. Kaikkiaan kilpailussa annettiin noin 1500 ääntä.

Paikallinen - 19.7.2019, 9:44

Poliisi tapasi torstaina kaksi dronen lennättäjää, jotka rikkoivat Traficomin Poriin perustamaa tilapäistä lentorajoitusaluetta.

Paikallinen - 19.7.2019, 8:17

Jämijärveläistä, vuonna  -97 syntynyttä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies ajoi Kankaanpään Korvaluomalla poliisipartiota vastaan 141 kilometriä tunnissa kahdeksankympin alueella. Tapaus sattui torstaina hieman iltakuuden jälkeen.

Paikallinen - 18.7.2019, 15:11

Kuluvalla viikolla sinilevähavaintojen määrä on lisääntynyt Lounais-Suomessa, mutta havaitut sinilevämäärät ovat pysyneet pääsääntöisesti vähäisinä. Kolea sää on hillinnyt sinileväkukintojen syntymistä ja näin ollen vedet ovat pysyneet kirkkaina.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.7.2019, 13:41

Porin Aarre -arkkitehtuurikilpailu on ratkennut. Palkintolautakunta nosti voittajaksi arkkitehti Petri Piirtan suunnitteleman Puikkarin. Puikkari muodostaa Nortamonpuistosta Satakunnan Museolle johtavan uuden julkisen reitin, jonka varrelle Porin Aarteen toiminnot sijoittuvat.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.7.2019, 12:42

Porin ja Helsingin väliset lennot alkavat 1. elokuuta. Lentoyhteyteen kuuluu kolme lähtöä sekä Porista että Helsingistä joka arkipäivä. Porin kaupunki tukee lentoliikennettä erityisesti alueen elinvoiman kehittämiseksi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 18.7.2019, 10:19

SuomiAreena -viikon ajan, Antinkadun ja Pohjois-Kauppatorin risteyksessä on pysäköitynä bussi, joka ei kuitenkaan ole mikä tahansa kulkuväline.

Tavallisten istuimien sijaan, bussissa on mm. tavallista raskaammat tuolit ja epätasainen lattia.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 18.7.2019, 10:04

Kesän SuomiAreenassa LähiTapiola pohtii tietoturvaa. Aihetta käsiteltiin muun muassa hakkeroimalla laitteita, jotka ovat jatkuvasti yhteydessä nettiin.

Paikallinen - 18.7.2019, 9:51

Porin Tarmoa edustava ratakelaaja Leo-Pekka Tähti kellotti keskiviikkona uuden kärkiajan ja nousi maailmanlistan ykköseksi. Lapinlahdella kelatussa T54-luokan 100 metrin kilpailussa kello pysähtyi aikaan 13,87.

MM-kisat kilpaillaan marraskuussa.

Paikallinen - 18.7.2019, 7:51

SuomiAreena on vetänyt Porissa alkuviikosta ennätyskävijämäärät. Maanantaina kävijöitä keskusteluissa oli yhteensä yli 10 000, kun viime vuonna kävijöitä oli maanantaina reilut 9 000. Tiistaina kävijöitä oli yli 17 000, kun viime vuonna tiistain luku oli reilut 14 000.

Paikallinen - 17.7.2019, 14:46

TVO on saanut laitostoimittaja Areva-Siemens -konsortiolta päivitetyn aikataulun OL3 EPR -laitosyksikön käyttöönotosta. Saadun tiedon mukaan Olkiluoto 3:n säännöllinen sähköntuotanto alkaa heinäkuussa 2020.

Paikallinen - 17.7.2019, 13:39

Kilpakajakki kaatui veneen peräaallosta Porissa keskiviikkona puolenpäivän jälkeen. Kaatumisen seurauksena kajakilla liikkunut henkilö joutui veden varaan. Pelastuslaitoksen vene oli lähistöllä, tavoitti henkilön nopeasti ja nosti veneeseen. Tapauksesta ei koitunut henkilövahinkoja

Paikallinen - 17.7.2019, 12:44

Kokemäenjoessa Porin Etelärannan puolella kelluu ohut öljylautta. Pelastuslaitos suorittaa vesistöalueella puomitusta välillä Porin silta - asuntomessualue. Veneilijöiden toivotaan varovan puomitettua aluetta.

Paikallinen - 17.7.2019, 8:27

Viime viikolla Porin 5. kaupunginosassa oli viillelty autojen renkaita sekä töhritty paikkoja vereen.

Satakunnan Kansan mukaan tapaus näyttää selvinneen.

Pesäpallo - 17.7.2019, 6:57

Kosteassa säässä pelattu Satakunnan derby päättyi eilisiltana kotijoukkue Pesäkarhujen voittoon. Toisella jaksolla raumalaiset laittoivat hieman kampoihin, mutta Pesäkarhut nappasi täyden pistepotin kaataen Feran lukemin 2-0.

Paikallinen - 16.7.2019, 16:38

Tuoretta Euroopan parlamentin jäsentä ja kansanedustaja Laura Huhtasaarta uhkaillut porilainen kokoomuksen ex-varavaltuutettu ei saa syytettä Huhtasaaren uhkailusta, kertoo STT. Miestä vastaan on sen sijaan nostettu syyte perättömästä vaarailmoituksesta soitettuaan aamuyöstä hätäkeskukseen.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 16.7.2019, 13:02

Uusi kauneusalan yritys nimeltään MAJ on rantautunut Poriin SuomiAreena- ja Jazz-tunnelmiin ja tarjoaa veloituksetta pikameikkejä sekä kampauksia aina keskiviikkoon saakka.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.7.2019, 12:59

Pori Jazz suosittelee ostamaan liput viikonlopun Kirjurinluodon konsertteihin ennakkoon. Pori Jazzin mukaan perjantain ja lauantain konsertit ovat lähes loppuunmyytyjä eikä lippuja ole välttämättä jäämässä portille ostettavaksi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 16.7.2019, 12:28

Valmentaja, puhuja ja kirjoittaja Anna Perho julkaisee uuden kirjan Suorat sanat nyt elokuussa. Kirja käsittelee hankalien keskustelujen kohtaamista,  ja on käytännön manuaali myös murjotuksen poistamiseen.