Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Maanantai, 20.
toukokuuta
2019.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

10.5.2019, 10:41 – päivitetty 11.5.2019, 9:22

Ässät julkaisi uusia pelaajasopimuksia

Maalivahti Sami Aittokallio siirtyy Ässiin kaksivuotisella sopimuksella. 26-vuotias Aittokallio oli vakiokasvoja juniorimaajoukkueissa, joissa paras saavutus oli alle 18-vuotiaiden MM-pronssi. Juniorivuosien jälkeen kolmen ottelun verran NHL-kokemusta kerännyt Aittokallio on edustanut Liigassa myös Ilvestä sekä Sportia, jonka riveistä hän siirtyy Ässiin. Toistaiseksi Aittokallion uran paras saavutus Liigassa on SM-pronssi vuodelta 2016.

- Kävimme Samin ja maalivahtivalmentaja Jaakko Rosendahlin kanssa perusteelliset keskustelut, joissa avasimme näkemyksiä puolin ja toisin maalivahtipelaamisesta. Sami edustaa niitä arvoja, joita haluamme joukkueeseen. Hän on kova urheilija, rehellinen kaveri ja omaa intohimoa itsensä kehittämiselle.

Poriin juniorivuosinaan kotiutunut VaPS:in kasvatti Valtteri Pihjalamäki palaa Poriin. Ässien A-nuorissa SM-hopeaa vuonna 2017 saavuttanut hyökkääjä palaa Poriin kahden Mestiskauden kauden jälkeen. Päättyneellä kaudella Pihlajamäki pelasi KeuPa HT:n riveissä 47 ottelua tehoin 10+18 =28. Pudotuspeleissä 17 ottelua tuottivat tehot 4+6 =10 ja sarjan hopeamitalin. Pihlajamäen sopimus on yksivuotinen ja se sisältää syyskuun loppuun asti ulottuvan tryoutin.

Ässät on tehnyt myös kautta 2020 – 2021 koskevan pelaajasopimuksen hyökkääjä Tommi Laakson kanssa. Taustalla on pitkäjänteinen kehityssuunnitelma, jonka osana Laakso pelaa SaPKossa Mestistä tulevalla kaudella, jonka jälkeen hyökkääjä palaa Poriin.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 20.5.2019, 13:10

Porin perusturva on lopettanut Keskuskartanon palon uhreille järjestetyn hätämajoituksen Virkistyshotelli Yyterissä tänään. Kaikkiaan majoittujia oli noin neljästäkymmenestä viiteenkymmeneen. Majoituksen päättymisestä ilmoitettiin eilen.

Paikallinen - 20.5.2019, 10:18

Porin keskustassa Käppärän, Karjarannan ja 6. osan alueella liikkui aamulla hirvi, joka aiheutti useita vaarantilanteita mm. liikenteelle. Poliisi joutui lopettamaan ylivuotisen hirvenvasan ampumalla Musan puistoalueella.

 

Paikallinen - 20.5.2019, 7:11

Suomen Vahvin Mies ja Nainen -kilpailun miesten finaalin voiton otti toistamiseen Mika Törrö Kontionlahdelta. Toiselle sijalle vaativassa ja tiukassa kilpailussa ylsi Jesse Matilainen Mikkelistä. Kolmannen paikan otti porilainen Sami Enroth.

Pesäpallo - 20.5.2019, 6:21

Kauden kahdella voitolla aloittanut Pesäkarhut jatkoi vahvoja otteitaan kaatamalla viikonloppua Erku-Areenalla pelatussa Superlauantaissa Manse PP:n lukemin 2-0.

Paikallinen - 18.5.2019, 12:45

Keskuskartanon tulipalon uhrien hätäavuksi järjestetty huonekalulahjoitusten vastaanotto Konttiin on toistaiseksi keskeytetty suuren tarjonnan ja varastotilan loppumisen vuoksi. 

Pesäpallo - 18.5.2019, 9:13

Lauantaina Erku-Areenalla pelataan järjestyksessään viides Superlauantai, jossa on luvassa sekä naisten että miesten superpesistä. Pesäkarhut kohtaavat kello 14 kotiareenallaan Manse PP:n ja Poriin kotipelinsä tuova Kankaanpään Maila haastaa kello 17 Koskenkorvan Urheilijat.

Paikallinen - 18.5.2019, 9:08

Keskuskartanon asukkaista osa on evakuoitu Yyteriin ja osa vanhuspalveluiden palveluiden piiriin. Muualla majaileviin asukkaisiin pyritään saamaan yhteys avuntarpeen selvittämiseksi.

 

Paikallinen - 17.5.2019, 8:46

Porin kaupunki ja Suomen Punainen Risti tarjoavat ruoka-apua Keskuskartanon tulipalossa kotoaan evakuoiduille asukkaille. Ruokapaketteja jaetaan tästä päivästä lähtien Punaisen Ristin päivystyspisteessä, osoitteessa Pohjoispuisto 2.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.5.2019, 7:44

Porin Keskuskartanosta löytyy edelleen kytöpesäkkeitä, joita on jäähdytelty yön aikana. Tällä hetkellä paikalla päivystää yksi pelastuslaitoksen yksikkö. Pesäkkeet kytevät seinärakenteiden ja peltien välissä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.5.2019, 6:18

Satakunnan Museo on valittu Vuoden museoksi. Museopalkinnot jaettiin eilen Museopalkintogaalassa Tampereella.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.5.2019, 15:25

Lounais-Suomen poliisi jatkaa Porin kerrostalopalon tutkintaa. Tutkinnan turvaamiseksi pääsyä rakennukseen ei toistaiseksi voida sallia. Poliisi pystyy nyt täsmentämään arviota palon aiheuttamista vahingoista. Talon ylin varsinainen asuinkerros 10.

Paikallinen - 16.5.2019, 14:52

Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piiri ja vapaaehtoiset ovat tarjonneet Porin tulipalosta evakuoiduille ihmisille henkistä tukea ja perustarvikkeita.

Paikallinen - 16.5.2019, 12:32

Porissa ja Raumalla toimiva SataCom Oy:n koko osakekanta on myyty Vakka-Suomen Puhelimelle. Yrityskaupan myötä SataCom sulautuu lähikuukausien aikana osaksi Vakka-Suomen Puhelinta.

Paikallinen - 16.5.2019, 11:45

Porin keskustan uimahallissa järjestetään 25.–26. toukokuuta Tokion 2020 olympiakisojen kansainväliset karsintakilpailut. Kilpailuviikonloppuna keskustan uimahalliin eivät pääse uimaan kuin kilpailijat.

Paikallinen - 16.5.2019, 10:25

Lounais-Suomen poliisi on aloittanut Porissa eilen illalla syttyneen kerrostalopalon tutkinnan. Keskuskartanona tunnetussa suurikokoisessa talossa syttyi palo eilen alkuillasta. Ilmoitus palosta tehtiin klo 17.29.

Paikallinen - 16.5.2019, 8:05

Lapsille ja nuorille on tarjolla kriisiapua keskiviikkona 15. toukokuuta tapahtuneen Keskuskartanon kerrostalopalon vuoksi.

Pesäpallo - 16.5.2019, 6:37

Pesäkarhut lähti kotiavauksessaan vahvasti liikkeelle voittaessaan Hyvinkään Tahkon puhtaasti kahdella jaksovoitolla. Kapteeni Susanna Puisto oli jälleen kovassa iskussa lyödessään Pesäkarhujen yhdestätoista juoksusta kuusi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 16.5.2019, 6:32

Keskuskartanona tunnetun kerrostalon sammutustyöt ovat jatkuneet läpi yön. Palo on saatu pääosin sammutettua ja pelastuslaitos on siirtynyt palon jälkivartioimisvaiheeseen. Ullakkotiloista poistetaaan tällä hetkellä vettä vesi-imurilla.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.5.2019, 18:17

Porin keskustassa Rautatienpuistokadulla keskuskartanossa syttyi kerrostalon katto palamaan keskiviikkona iltapäivällä ennen viittä. Palo sai ilmeisesti alkunsa talon ylimmässä kerroksesta sijainneesta asunnosta.

Paikallinen - 15.5.2019, 16:33

Joulukuussa 2017 Harjavallassa tapahtuneen öljyvahingon jälkitorjunta on päättymässä. Porin seudun terveydensuojeluviranomainen toteaa, että öljyvahingosta ja sen jälkitorjunnasta ei enää aiheudu Kokemäenjoen veden käyttöä koskevia rajoituksia.