Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Maanantai, 23.
lokakuuta
2017.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

17.2.2017, 9:18

FC Jazz kohtaa SJK:n Karhuhallissa lauantaina

Suomen Cup etenee taas tulevana viikonloppuna ja sen lohkovaiheen toiseksi viimeisellä kierroksella Toni Kuuselan johtama puolustuslinja saa Karhuhalliin vieraaksi Veikkausliigajoukkue SJK:n. Molemmilla joukkueilla on tällä hetkellä kasassa kuusi pistettä kolmen pelatun ottelun jälkeen.

FC Jazz on voittanut kaksi edellistä peliään ja on tällä hetkellä lohkovaiheessa vielä mukana kisaamassa tulevista jatkopelipaikoista. Jatkopaikan lunastaakseen kotijoukkueen on kuitenkin venyttävä laadukkaisiin suorituksiin, sekä tulevassa kotipelissä, että viimeisen kierroksen vieraspelissä Pietarsaaressa. SJK on kärsinyt lohkovaiheessa tappion Pietarsaaressa, mutta vastaavasti voittanut, sekä oman Akatemia-joukkueensa, että MuSan suurinumeroisesti.

SJK tuo tutusti Poriin kovia pelimiehiä valmentaja Simo Valakarin johdolla. Vierasjoukkueen mukana lauantaina Porissa nähtäneen mm. viime vuoden Ykkösen parhaaksi pelaajaksi valittu Aristote Mboma, Mehmet Hetemaj, Viron maajoukkuemaalivahti Mihkel Aksalu, kovaa jälkeä PS Kemissäkin tehnyt Billy Ions ja porilaisille tuttu Elias Ahde.
FC Jazzin kokoonpanosta ovat varmuudella poissa nuorten maajoukkueen matkassa Englannissa olevat Patrik Raitanen ja Terry Ablade. Päävalmentaja Olli Orvasto lähtee joukkoineen haastamaan mielellään Pohjanmaan ylpeyttä,

Kahden voiton jälkeen peliin on tietysti hyvä lähteä, mutta tosiasia on se, että vastassa on suomalainen suurseura. Haaste on siis kova, mutta lähdemme otteluun yhtä ennakkoluulottomalla asenteella kuin aiempiinkin otteluihin. Pelaajat eivät keskity vastustajan pelipaitojen nimiin vaan tarkoitus on keskittyä vain omaan suoritukseen ja sen parantamiseen.

Puolustuspelaamisen tulee olla tiiviimpää kuin viime viikolla ja vastahyökkäysten yhtä vaarallisia kuin aiemmissakin peleissä. Lataus on varmasti kohdallaan kun päästään haastamaan hyvä joukkue. Nämä pelit ovat meille hyviä mittareita ja etenkin nuorille pelaajille upeita näytönpaikkoja. FC Jazz tulee lauantaina taistelemaan kynsin hampain pisteistä Karhuhallissa ja toivoo, että porilaiset jalkapallon ystävät saapuvat paikalle sankoin joukoin.

Vielä ei ole tämän vuoden Suomen Cupissa isoja yllätyksiä nähty ja näyttääkin siltä, että lohkovaiheesta on jatkoon menossa jo hieman ennakoidut jatkoon menijät. Porissa on lauantaina mahdollisuus tulla tarkastamaan onnistuuko FC Jazz yllättämään SJK:n. 

FC Jazz – SJK lauantaina 18.2 klo 18.30 Karhuhallissa.

 

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 21.10.2017, 21:20

Ässät taisteli lauantai-iltana kiihkeätunnelmaisen paikalliskamppailun voittoon. Lukko kaatui lopulta voittolaukauskilpailussa maalein 3-2. Lippuja oli myyty Isomäki Areenaan yli 6000 ja yleisö eli äänekkäästi mukana ottelun käänteissä.

Paikallinen - 21.10.2017, 17:55

Hätäkeskukseen tuli lauantain vastaisena yönä Raumalta useita ilmoituksia tulipaloista, joita epäillään tahallaan sytytetyiksi. Osoitteissa Junamiehenkadulla ja Männistönkadulla  oli yritetty sytyttää pysäköitynä ollut ajoneuvo palamaan.

Paikallinen - 21.10.2017, 10:49

Porin kaupungin ICT-yksikön ylläpitämissä järjestelmissä havaittu vikatilanne on saatu korjattua. IT-päällikkö Jani Setälä kertoo, että järjestelmät, sähköposti ja esityslistat toimivat jälleen normaalisti, mutta pieniä katkoksia voi yhä tulla lähipäivien aikana.

Paikallinen - 21.10.2017, 9:51

Lounais-Suomen poliisilaitoksen Porin poliisiasemalla on ollut tutkittavana teko, jossa porilaista 20-vuotiasta miestä epäillään yrityksestä surmata porilainen 18-vuotias mies. Teko tapahtui kuluvan vuoden kesäkuun 2. päivänä Porissa ulkosalla Luotojen alueella. Teossa käytettiin teräasetta.

Paikallinen - 21.10.2017, 9:35

Satakunnan ensimmäinen Sinisen tulevaisuuden paikallisosasto perustettiin perjantaina Poriin. Puheenjohtajaksi valittiin Marko Järvinen. Yhdistyksen tavoitteena on saada jokaiseen Satakunnan kuntaan paikallisyhdistys ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Sisältää kuvan
Urheilu - 21.10.2017, 9:05

Porin Salibandyjoukkue Karhut lähtee viikonlopun otteluihin Divarissa takanaan kaksi kotivoittoa. Lauantaina Karhut kohtaa sarjakärjessä majailevan M-Teamin helsinkiläisjoukkueen kotikentällä klo 15.30.  M-Team putosi viime kauden päätteeksi Salibandyliigasta Divariin.

Paikallinen - 21.10.2017, 0:01

Porin kaupungin ICT-yksikön ylläpitämissä järjestelmissä on havaittu vakava vikatilanne. Tämä aiheuttaa miltei kaikkien järjestelmien toimimattomuuden, mukaan lukien sähköposti ja etäyhteydet.

Jalkapallo - 20.10.2017, 16:43

FC Jazzin joukkueen rakentaminen on käynnistynyt ja viime vuoden runko tulee pysymään suurilta osin koossa. Joukkueen viime kauden kapteeniston kanssa on saatu sopimukset kuntoon.

Paikallinen - 20.10.2017, 15:55

Alle 18-vuotiaisiin työntekijöihin liittyviä velvollisuuksia ja vastuita ei vielä tunneta riittävästi. Asia tuli esiin Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastajien tekemissä kesätyöpaikkojen tarkastuksissa.

Paikallinen - 20.10.2017, 15:50

Raumalla Aronahteen kiinteistössä sijaitsevan Hj. Nortamon koulun ja viereisen Nanun koulun kaikki toiminnot suunnitellaan siirrettäviksi väistötiloihin. Molemmissa koulukiinteistöissä on todettu sisäilmaongelmia, jotka ovat aiheuttaneet runsaasti terveysoireita työntekijöille ja koululaisille.

Paikallinen - 20.10.2017, 14:34

Potilastietoja on siirretty vuodesta 2015 alkaen valtakunnalliseen Kanta-arkistoon, josta kuntalaiset voivat itse katsoa omia tietojaan. Kanta-arkistoa ollaan kehittämässä niin, että jatkossa sieltä löytyy myös muun muassa suun terveydenhuollon tietoja.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.10.2017, 12:51

Porin Vanhalla hautausmaalla on tällä viikolla otettu käyttöön Tyhjän sylin muistopaikka, jonka äärellä lapsettomuudesta ja keskenmenoista kärsineet voivat hiljentyä omien tuntemustensa kanssa ja sytyttää siellä vaikkapa kynttilän. Asiasta kertoo Kirkko Porissa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 20.10.2017, 10:26

Naisten kokemaa seksuaalista häirintää keskusteluun nostava #metoo-kampanja on levinnyt sosiaalisessa mediassa tällä viikolla kuin kulovalkea. Näyttelijä Alyssa Milano pyysi alun perin Twitterissä kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita naisia vastaamaan viestiinsä Me too (minä myös).

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 20.10.2017, 9:00

Real-life Room Escape Pori on nykyisin yrityskaupan myötä Mysteeri Pori. Jyväskyläläinen pakopeliyritys Mysteeri Experience on ostanut turkulaisen kilpailijansa Real-life Room Escape Oy:n. 

Paikallinen - 20.10.2017, 6:32

Kaksi henkilöä loukkaantui lievästi eilen alkuillasta, kun Porin Mastojentiellä sattui kahden auton peräänajo.Molemmissa autoissa oli vain kuljettaja. Heidät kuljetettiin tarkastuttamaan vammansa.

Satakunnan Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 17.47.

Jääkiekko - 20.10.2017, 6:27

Ässien italialaishyökkääjä Marco Insam jatkaa Ässissä. Tryoutilla Poriin saapunut Insam on pelannut tällä kaudella 15 ottelua tehoin 4+1 =5.

Sisältää kuvan
Pesäpallo - 19.10.2017, 16:31

Viimeiset kolme kautta Rauman Lukossa pelannut Kaisa-Maija Rosvall palaa Porin Pesäkarhuihin. Rosvallin pelaajasopimus on kaksivuotinen. Kausina 2013–2014 Pesäkarhuissa pelannut Rosvall on Rauman Feran kasvatti.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 19.10.2017, 15:14

Ruosniemen Panimo voitti elokuussa maailman parhaan savuoluen tittelin Lontoossa järjestetyssä World Beer Awardsissa. Voitto oli tärkeä ja siivittää nyt osaltaan panimon kansainvälistymissuunnitelmia.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.10.2017, 14:44

Suomalainen tanssiryhmä Hot Cakes Originals on voittanut hiphop-tanssin MM-kultaa Tanskassa. Ryhmässä on mukana porilaisen Sun Tanssistudion opettaja Kaisa Strandman. Vantaalainen XperienZ sijoittui kisan 7.sijalle. Sarjassa oli mukana 13 pienryhmää.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 19.10.2017, 14:24

Supertreeni HIIT on ollut paljon otsikoissa ja tänä päivänä erittäin suosittu treenimuoto. Kyseessä on niin sanottu pikatreeni, joka tulee sanoista high intensity interval training.