Mobiiliversio
Satakunta Muut

CrossFitin ensimmäiset SM-kilpailut Porissa tänään

  • Aleksi Vihonen on yksi CrossFit Porin urheilijoista SM-kilpailuissa.

CrossFitin ensimmäiset SM-kilpailut järjestetään Porissa tänään. Suomen mestaruus ratkotaan miesten ja naisten sarjoissa kello 8.00 alkaen. Tapahtumapaikkana toimii CrossFit Porin sali Puuvillatehtaalla. Lajin maailmanmestariksi vuonna 2009 kruunattu Mikko Salo sekä kesällä CrossFitin Euroopan aluekilpailun voittanut Tuomas Vainio suunnittelevat lajit ja toimivat päätuomareina.

Eri puolilla Suomea toimii tällä hetkellä kahdeksan CrossFit salia. SM-kilpailut on tarkoitus järjestää jatkossa eri paikkakunnilla vuorotellen. SM-kilpailuiden järjestelyistä vastaava Anu Puonti arvelee, että CrossFit salien määrä tulee tuplaantumaan Suomessa seuraavan vuoden aikana.

Kilpailun yhteydessä pidetään myös Suomen CrossFit liiton ensimmäinen varsinainen kokous, jossa yhdistykselle valitaan hallitus. Liiton tarkoituksena on mm. organisoida kilpailutoimintaa, edistää tietoutta lajista, järjestää koulutusta ja valvoa CrossFit-nimen käyttöä Suomessa.

- Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta koko maailmassa, kun laitetaan alulle maan sisäinen CrossFit liitto, kertoo Mikko Salo.

Radio Pori

Muut

Jääkiekko

(2 tuntia 32 min sitten)
(1 päivä 15 tuntia sitten)
(2 päivää 22 tuntia sitten)
(4 päivää 15 tuntia sitten)

Jalkapallo

Salibandy

(15 viikkoa 2 päivää sitten)
(32 viikkoa 5 päivää sitten)
(40 viikkoa 19 tuntia sitten)
(42 viikkoa 5 päivää sitten)

Yleisurheilu

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.