Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Lauantai, 20.
huhtikuuta
2019.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 11.2.2019, 12:36

Radio Porin maanantaimakasiinissa vieraili marraskuussa SM-liigassa debytoinyt puolustaja Niklas Peltomäki. Tässä vaiheessa kautta asetelma on selvä; Ässillä ei ole kuin voitettavaa. Silti kausi jatkuu tahmeana, viime viikon otteluista joukkue repi vain pisteen.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 11.2.2019, 12:28

Satakunta-konsernin viime vuoden verollinen myynti oli yhteensä noin 454 miljoonaa euroa, jossa kasvua oli 2,4 prosenttia. Samalla myös konsernin tulos parani aiempiin rauhallisempiin vuosiin verrattuna noin yhdellä miljoonalla ollen 5,1 miljoonaa euroa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 8.2.2019, 20:59

Mikkelin Jukurit teki perjantai-iltana historiaa voittamalla Porin Ässät ensimmäistä kertaa Kalevankankaan jäähallissa. Keskiviikkona ansaittu yksi piste Lappeenrannasta jäi Ässien idänkiertueen ainoaksi, sillä  Ässät hävisi Jukureille maalein 4-1.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 6.2.2019, 21:06

Saipa-Ässät ottelua ratkottiin pidemmän kaavan mukaan keskiviikko-iltana. Lopulta Ässät veti nipusta pitkän tikun ja Saipa voitti voittolaukauskisassa 2-1.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 6.2.2019, 14:26

Tämän viikon maanantaina Porin kaupunki esitteli palveluverkkouudistuksen, joka koski porilaisia kouluja ja päiväkoteja. Yhtenä mahdollisesti lakkautettavien koulujen listalla on Reposaaren koulu.

Asia otettiin vastaan Reposaaressa järkyttyneenä.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 4.2.2019, 8:44

Porilainen julkkispariskunta Rita Niemi-Manninen ja Aki Manninen ovat asettuneet Turkin reissun jälkeen vahvasti takaisin Poriin. Keittiöremontti on täydessä vauhdissa ja esikoista odotetaan saapuvaksi kesäkuussa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 2.2.2019, 20:11

Ässät sai pitkästä aikaa tuulettaa kolmen pisteen kotivoittoa lauantai-iltana Isomäki Areenassa, kun Kalpa kaatui 3-2.

Maalihanat aukesivat toisessa erässä siirretyn rangaistuksen aikana, kun Aleksi Varttisen ja Jerry Sammaliston esityöstä Aki Juusela laittoi lukemat 1-0:n.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 1.2.2019, 21:08

Ässät joutui taipumaan paikallistaistossa perjantai-iltana, kun Lukko vei Satakunnan derbyn 2-0. Paikalliskamppailun tyyliin jäähyjä jaettiin runsaasti, ja erikoistilannepelaaminen koituikin Ässien kohtaloksi.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 31.1.2019, 14:18

Huippupianisti, säveltäjä ja kapellimestari esiintyy Pori Sinfoniettan kanssa torstai-illan konsertissa kolmoisroolissa konsertissa Energiaa Beethovenista II – Musiikin nerot. Mustonen kertoo, että hän on kasvanut Beethovenin musiikin kanssa ja vähän niin kuin jopa tuntisi tämän musiikin neron.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 30.1.2019, 21:08

Tampereen Tappara otti Isomäki Areenan keskiviikko-illassa Porin Ässistä murskaavan 0-5 voiton, ja venytti porilaisjoukkueen tappioputken kuuden ottelun mittaiseksi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 26.1.2019, 19:20

Back-to-back viikonloppu päättyi Ässien osalta kahteen tappioon. Jälkimmäisessä ottelussa lauantaina TPS voitti kotihallissaan porilaisjoukkueen maalein 4-2.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 25.1.2019, 21:25

TPS otti 1-4 voiton viikonlopun ensimmäisestä kamppailusta Ässiä vastaan perjantai-iltana Isomäki Areenassa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 25.1.2019, 14:09

Porin Ässien maalivahtivalmentaja Jaakko Rosendahl piipahti Radio Porin maanantaimakasiinissa laittamasse viime viikkoa nippuun ja luotiin katsaus myös tämän viikonlopun otteluihin.

Kuuntele koko tarina nuottilinkkiä klikkaamalla.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 25.1.2019, 13:59

80-luvulla Poriin saapunut monien tuntema teatterinjohtaja ja näyttelijä Kai Tanner täytti 50 vuotta samana päivänä, kun Elvis Presley olisi täyttänyt 84 vuotta. 8. tammikuuta 1969 Valkeakoskella syntynyt romani-isän poika kiinnostui teatterista ja sen tekemisestä jo nuorena.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 25.1.2019, 9:48

Harri Lammin nimi tuskin kertoo kenellekään mitään. Mies on silti noussut valtakunnan julkisuuteen tekemänsä tempauksen vuoksi. Harrin tavoitteena on pelata 20 päivän aikana 100 jäähallissa 100 peliä eri joukkueiden kokoonpanossa. Tänään Harri saapuu Poriin, kun luvassa on peli numero 95.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 22.1.2019, 14:39

Kaksi nuorta naista saapuu kohtalon oikusta samaan talouteen 1890-luvun Helsinkiin – työntekoon tottunut Hilma piikomaan ja pappissuvun haaveellinen tytär Anna opiskelemaan.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 22.1.2019, 10:24

Huoltokorjaamo Grönroos on monelle tuttu paikka. Itäpuisto 9:n sisäpihalla pitkään toimineen huoltofirman tiloissa on parhaillaan kova kuhina päällä, talvisesonki on kelien johdosta kovimmillaan.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 19.1.2019, 19:44

Sarjakärki ja sarjajumbo kohtasivat toisensa lauantai-iltana, kun Ässät matkusti vierasotteluun Ouluun. Ottelun avausmaalin teki Kärppä-kapteeni Atte Ohtamaa ensimmäisessä erässä, joka saatuaan päädystä syötön täräytti lukemat 1-0:n.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 18.1.2019, 13:19

Jyrki Kangas täyttää tulevana sunnuntaina 75 vuotta ja tätä juhlistetaan kansalaisjuhlan merkeissä Puuvillan kauppakeskuksessa jo lauantaina. Luvassa on jazzia puhtaan meren puolesta ja mukana hurja määrä tunnettuja suomalaismuusikoita.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 17.1.2019, 21:32

Mikkelin Jukurit voitti jatkoajalla Porissa torstai-iltana Ässät maalein 2-3. Peliin saatiin avausmaali vasta toisessa erässä, kun Ässä-konkari Tuomas Huhtanen laittoi lukemat 1-0:n.