Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Torstai, 21.
helmikuuta
2019.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 25.1.2019, 13:59

80-luvulla Poriin saapunut monien tuntema teatterinjohtaja ja näyttelijä Kai Tanner täytti 50 vuotta samana päivänä, kun Elvis Presley olisi täyttänyt 84 vuotta. 8. tammikuuta 1969 Valkeakoskella syntynyt romani-isän poika kiinnostui teatterista ja sen tekemisestä jo nuorena.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 25.1.2019, 9:48

Harri Lammin nimi tuskin kertoo kenellekään mitään. Mies on silti noussut valtakunnan julkisuuteen tekemänsä tempauksen vuoksi. Harrin tavoitteena on pelata 20 päivän aikana 100 jäähallissa 100 peliä eri joukkueiden kokoonpanossa. Tänään Harri saapuu Poriin, kun luvassa on peli numero 95.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 22.1.2019, 14:39

Kaksi nuorta naista saapuu kohtalon oikusta samaan talouteen 1890-luvun Helsinkiin – työntekoon tottunut Hilma piikomaan ja pappissuvun haaveellinen tytär Anna opiskelemaan.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 22.1.2019, 10:24

Huoltokorjaamo Grönroos on monelle tuttu paikka. Itäpuisto 9:n sisäpihalla pitkään toimineen huoltofirman tiloissa on parhaillaan kova kuhina päällä, talvisesonki on kelien johdosta kovimmillaan.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 19.1.2019, 19:44

Sarjakärki ja sarjajumbo kohtasivat toisensa lauantai-iltana, kun Ässät matkusti vierasotteluun Ouluun. Ottelun avausmaalin teki Kärppä-kapteeni Atte Ohtamaa ensimmäisessä erässä, joka saatuaan päädystä syötön täräytti lukemat 1-0:n.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 18.1.2019, 13:19

Jyrki Kangas täyttää tulevana sunnuntaina 75 vuotta ja tätä juhlistetaan kansalaisjuhlan merkeissä Puuvillan kauppakeskuksessa jo lauantaina. Luvassa on jazzia puhtaan meren puolesta ja mukana hurja määrä tunnettuja suomalaismuusikoita.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 17.1.2019, 21:32

Mikkelin Jukurit voitti jatkoajalla Porissa torstai-iltana Ässät maalein 2-3. Peliin saatiin avausmaali vasta toisessa erässä, kun Ässä-konkari Tuomas Huhtanen laittoi lukemat 1-0:n.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 15.1.2019, 14:49

Mirva Tolppanen on näytellyt Porin Teatterissa vuodesta 2009. Parhaillaan hän valmistautuu yhteen päärooleista Enni Mustosen kirjoittamassa draamassa Järjen ja tunteen tyttäret, joka saa ensi-iltansa 26. tammikuuta.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 15.1.2019, 12:06

Joni-Pekka "Jonttu" Rajalan palkintokaappi on täynnä montaa erilaista pystiä ja pokaalia. Moninkertainen Suomenmestari on ollut tuttu näky jokamiesluokan radoilla, rallicrossissa, superrallicrossissa sekä myös supercarin ratin takana.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 14.1.2019, 12:57

Ässien A-nuorten maalilla tällä kaudella nähty Kasperi Kotkaniemi vieraili Radio Porin maanantaimakasiinissa. Liigadebyyttinsä hän koko joulukuun lopulla, torjuen Ässien ottelussa Rauman Lukkoa vastaan.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 12.1.2019, 19:55

Lappeenrannan Saipa vieraili Isomäki Areenassa lauantai-iltana. Lappeenrantalaiset voittivat jännittäväksi venyneen ottelun lopulta niukasti voittolaukauskisassa 4-5.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 11.1.2019, 21:10

Ässät sai kaivatun kolmen pisteen voiton Tampereella perjantai-iltana Ilveksen vieraana. Porilaiset voittivat niukkamaalisen ottelun 1-2.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 11.1.2019, 8:57

Pitkän linjan satakuntalainen kokoomusvaikuttaja ja puolueen aikaisempi varapuheenjohtaja Sampsa Kataja, 46, pyrkii takaisin eduskuntaan.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 7.1.2019, 13:33

Porin Ässien tilanne ei ole mairittelevan hyvä, kun kaudesta on pelattu 37 ottelua. Pistesaldo on 34 ja pudotuspeliviivaan on tällä hetkellä matkaa kaksikymmentä pistettä. Maalivahti Henri Kiviahon kanssa pohdittiin tilannetta ja siihen johtaneita syitä aamun Maanantaimakasiinissa.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 7.1.2019, 12:16

Satakunnassa sattui viime vuonna 111 pelastuslaitoksen tietoon tullutta rakennuspaloa, sekä 175 rakennuspalovaaraa. Rakennuspalot vähenivät muutamalla edellisvuoteen verrattuna, mutta rakennuspalovaaroja taas oli muutama enemmän.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 7.1.2019, 9:14

Radio Porin kahvivieraina piipahtivat brasilialaisen jujutsun parista tunnetut veljekset, Jesse ja Riku Urholin. Molemmilla on takanaan noin 10 vuotta treeniä lajin parissa ja lisäksi Jesse on nähty myös vapaaottelukehässä, takana on kaksi voitettua ottelua Cage-organisaatiossa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 28.12.2018, 21:18

Ässät joutui luovuttamaan Satakunnan herruuden Raumalle ensimmäistä kertaa tällä kaudella, kun Lukko voitti perjantai-iltana Porissa 0-1. Ottelun ainoaksi jääneen maalin teki Lukko-sentteri Arttu Ilomäki ensimmäisessä erässä. Ilomäki laukoi 0-1 maalin suoraan Janne Keräsen syötöstä. 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 28.12.2018, 9:30

Makkaramestariksi asiakkaiden toimesta tituleerattu Sata-Lihan Henrik "Hessu" Eriksson vieraili Radio Porin kahvivieraana. Kiireisen joulun jäljiltä studioon ehtineen Hessun kanssa juteltiin mm.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 28.12.2018, 9:28

Radio Porin kahvivieras-lähetyksessä oltiin joulun alla vahvasti Martta-tunnelmissa. Tunnin aikana juteltiin vahvasti mm. kodinhoidosta, Martoista ja ruoanlaitosta Martta-toiminnassa pitkään mukana olleen Marja Vartion kanssa.

Kuuntele koko juttu nuottilinkin takaa..

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 26.12.2018, 21:33

Ässät kohtasi tapaninpäivän iltana vierasottelussa TPS:n, jonka porilaisjoukkue voitti voittolaukauskisassa 1-2. 

Vähämaalisen ottelun ensimmäinen osuman teki ylivoimalla TPS-pakki Ilkka Heikkinen, jonka lämäri vei kotijoukkueen 1-0 johtoon kahden erän ajaksi.