Mobiiliversio
Satakunta Haastattelut

Niinisalon varuskunnan kohtalo selviää ensi viikolla

  • Jääkäri tähystää etumaastoa. Kuva: Puolustusvoimat, O Antikainen 9.6.2011. Niinisalo

Niinisalon varuskunta ollaan Turun Sanomien mukaan ajamassa alas ja Säkylän varuskuntaa sen sijaan tultaisiin tehostamaan. Virallisesti mitään päätöksiä Niinisalon varuskunnan lopettamisesta ei ole vielä tehty. Niinisalon tykistöprikaatin henkilöstöpäällikkö Antti Kivelän mukaan, Niinisalon lopettaminen olisi todella vakava isku. Kyseessä on myös tällä hetkellä Kankaanpään suurin työnantaja.

Ilkka Kanervan (kok) johtama puolustusvoimauudistusta miettinyt ryhmä antaa loppuraporttinsa pääministeri Jyrki Kataiselle sekä puolustusministeri Stefan Wallinille ensi maanantaina. Hallituksen ja presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan käsittelyyn asia on etenemässä ensi viikon keskiviikkona. Kaikkiaan Suomesta katoaa kuusi tai seitsemän varuskuntaa.

Satakunta Haastattelut

Marttojen Tumppurekka Porissa

  • Tumpputyttö. Kuva: Martat

Valtakunnallinen marttojen Tumppurekka saapuu Poriin Eetun aukiolle tiistaina 31.tammikuuta. Rekassa opetetaan tänä vuonna perinteisten lovikka-lapasten tekoa marttojen opastuksella.

Rekka oli ensimmäisen kerran Porissa vuonna 2010, jollon Sukkarekassa tehtiin villasukkia. Viime vuonna Suomea kiersi Tilkkurekka. Käsillä tekeminen tukee marttojen Hidastamalla hyvinvointiin - teemaa.

Tumppurekka on avoinna kaikille Eetun aukiolla 9.30-17.30.

Kotimaa Haastattelut

Pihabongaus-tapahtuma viikonloppuna

  • Pihabongaajat Kuvaaja: Tero Nordström

Suomen suurin lintuharrastustapahtuma järjestetään tulevana tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Kyseessä on kaikille luonnosta ja linnuista kiinnostuneille tarkoitettu Pihabongaus-tapahtuma. Tarkoitus on saada mahdollisimman moni raportoimaan havainnoistaan BirdLifelle, näin saadaan tietoa mm. talvisesta linnustosta.

Pihabongaukseen voi osallistua tarkkailemalla ja tunnistamalla tunnin ajan lintuja omalla pihalla, puistossa tai muulla paikalla lauantaina tai sunnuntaina. Lintujen määrä ja laji kirjataan ja ilmoitetaan BirdLifelle.

Lisätietoja: Pihabongaus.

Satakunta Haastattelut

Tactic ja Rovio yhteistyöhön - Vihaiset linnut lentävät ulkona kesällä

  • Kuva: Rovio

Tactic alkaa valmistaa suunnittelemaansa uutta Angry Birds Outdoor Action–peliä. Nelostuote Oy Tactic ja Rovio Entertainment Ltd tekivät yhteisen sopimuksen pelistä, jota aletaan markkinoida Euroopan laajuisesti keväällä. Peli on tarkoitettu ulkokäyttöön ja sen pelimekaniikka muistuttaa alkuperäistä Angry Birds–peliä.

Angry Birds Outdoor Action-peli esitellään Nürnbergin kansainvälisillä lelu- ja pelialan messuilla helmikuun alussa.

Tactic on suomalainen perheyhtiö, jonka tunnettuja pelejä ovat muun muassa Kimble, Alias ja Mölkky. Suurin osa peleistä valmistetaan Porin tehtaassa.

Satakunta Haastattelut

Satakunta-konsernin myynti kasvoi

  • Kuva: S-ryhmä

Satakunta-konsernin myynti kasvoi yli 9 prosenttia vuonna 2011. Kasvua vauhdittivat vahvasti autokauppa sekä Prismat ja Kodin terra. Satakunnan Osuuskauppaan liittyi uusia jäseniä vuoden aikana reilu kolme tuhatta. Asiakasomistajia oli vuoden päättyessä 57 395. Asiakasomistajille maksettiin Bonusta vuodelta 2011 yhteensä 13,3 miljoonaa euroa eli keskimäärin yli miljoona euroa joka kuukausi.

Satakunta Haastattelut

Vihreä Teatteri yllättää murhamysteerillä

  • Kuva: Vihreä Teatteri

Porilaisena kesäteatterina tunnettu Vihreä Teatteri käynnistää vuoden 2012 murhamysteerillä Murha mielten mukaan. Kyseessä on nopeakäänteinen jännitysnäytelmä, joka on suunnattu aikuisille.

Näytelmän ohjaa Anne Mäkinen ja musiikin on säveltänyt Janne Suni. Valosuunnittelusta sekä äänentoistosta vastaa Veli-Ville Sivén.

Esityspaikkana toimii KulttuuriKulma Gallen-Kallelankatu 8:ssa.

Satakunta Haastattelut

Niinisalossa ollaan toiveikkaita tulevan suhteen

Niinisalon tykistöprikaatissa ollaan toiveikkaita tulevan suhteen. Tykistöprikaatin lakkauttaminen sekä yhdistämisasiat ovat olleet nyt tiedotusvälineissä. Niinisalossa odotetaan kuitenkin lopullista suunnitelmaa puolustusvoimien uudistuksesta, kun mitään virallista päätöstä asiasta ei vielä ole.

Tykistöprikaatin henkilöstöpäällikön Antti Kivelän mukaan vaikutus alueella olisi dramaattinen, mikäli lakkautuksiin lähdettäisiin. Vuositasolla Niinisalon varuskunnan vaikutus alueella on kymmenissä miljoonissa. Kivelä on toiveikas sen suhteen, että toiminnot Niinisalossa säilyisivät ja jopa kehittyisivät tulevaisuudessa.

Niinisalossa toiminta jatkuu tällä hetkellä aivan normaalisti.

Satakunta Haastattelut

Pori Sinfoniettan kausi alkaa musiikillisella runsaudensarvella

  • Solistit tenori Jyrki Anttila ja sopraano Emilia Vesalainen.

Pori Sinfoniettan kevätkauden avaa perjantaina 13.tammikuuta Oopperasta polkan jytkeeseen -konsertti, joka sisältää monipuolisesti erilaista musiikkia. Nimensä mukaisesti konsertin ohjelmassa mennään laajalla skaalalla: oopperasta operettiin, musikaalisävelmiin ja suomalaiskansallisiin suosikeihin.

Oopperasta polkan jytkeeseen -konsertin johtaa kapellimestari Pertti Pekkanen ja solisteina toimivat upeat sopraano Emilia Vesalainen ja tenori Jyrki Anttila. Molemmat ovat ensi kertaa Pori Sinfoniettan konserttisolisteina.

Kyseessä on jo perinteikäs yhteistyökonsertti Porin Rotaryklubien kanssa. Rotaryt keräävät konsertilla varoja hyvään tarkoitukseen, kun osa konsertin lipputuloista ohjataan END POLIO NOW-rokotuskampanjaan.

Kotimaa Haastattelut

Pieni ele-keräykseen voi osallistua myös netissä tai teksiviestillä

Vaalien yhteydessä järjestettävään Pieni ele - keräykseen voi osallistua nyt myös netin kautta tai tekstiviestillä. Myös perinteinen lipaskeräys järjestetään äänestyspaikoilla 11.–17.tammikuuta sekä varsinaisena vaalipäivänä 22.tammikuuta.

Jo 105-vuotiaan perinteisen keräyksen järjestävät 18 vammais- ja terveystyön järjestöä, joihin kuuluu noin 500 000 jäsentä. Pieni ele (ent. Vaalikeräys) on valtakunnallisesti suoritettava keräys kotimaisen vammais- ja terveystyön hyväksi.

Keräys jatkuu samalla tavoin myös presidentinvaalin toisella kierroksella, mikäli vaalien toinen kierros pidetään. Viime vuoden huhtikuun eduskuntavaalien yhteydessä järjestetyn keräyksen tuotto oli 1,4 miljoonaa euroa.

Satakunta Haastattelut Yleisurheilu

Leo-Pekka Tähti jo neljättä kertaa vuoden paras porilaisurheilija

  • Kuva: Jarno Kylmänen / UrheiluSuomi.com

Pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähti on valittu vuoden 2011 parhaaksi porilaisurheilijaksi Porin Urheilutoimittajain kerhon äänestyksessä.
Tähti valittiin kotikaupunkinsa vuoden urheilijaksi jo neljännen kerran.
Hän oli äänestyksessä ylivoimainen ennen SM-liigaseura Ässien Tomas Zaborskya ja juoksija Nooralotta Neziriä.

Tähti jatkaa kelaamista Rioon asti

Leo-Pekka Tähdellä on edessään herkullinen kesä. Huipennuksena ovat elokuiset paralympialaiset Lontoossa. Sinne Tähti tähtää kuntohuipun, koska tavoitteena on kolmas perättäinen paralympiakulta 100 metrillä.
–On mahdollista saada hyvä vuosi aikaan, Tähti pohtii.
Tähti kertoo, että on paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin tässä vaiheessa vuotta viime vuotta lukuun ottamatta. Viime vuosi oli poikkeus, koska silloin MM-kisat olivat jo tammikuussa Uudessa-Seelannissa, ja hän oli huippukunnossa jo tähän aikaan.
Tuon takia Tähden harjoittelu on ollut erilaista viime vuoteen verrattuna.
–En kuitenkaan ole hirveästi perässä viime vuodesta, Tähti kertoo.
–Syksy ylipäänsä meni hyvin. Etelä-Afrikan leiri (neljä viikkoa ennen joulua) meni todella hyvin, yläkanttiin tulosten perusteella, Tähti kertoo.
–Olen saanut harjoitella terveenä ja se on näkynyt harjoitustuloksissa.
Etelä-Afrikan leirillä Tähti kelasi ennätysvauhtia 200 metrillä, joka ei hänen epäonnekseen ole Lontoon kisojen ohjelmassa.
–Jurppiihan se, ettei 200 metriä ole paralympialaisissa, koska silläkin matkalla olen hyvin menestynyt, Tähti sanoo.
–Ei sille voi mitään. Sama se on meille kaikille, Tähti sanoi.
Pekingissä 2008 Tähti oli 200 metrillä kolmas, mutta Ateenassa 2004 hän voitti matkan. Satasen hän voitti Ateenassa ja Pekingissä.

Ulkomailla

Tähden harjoittelua sävyttävät keväällä ulkomaan leirit. Tammikuussa hän lähtee Arabiemiraatteihin kolmeksi viikoksi harjoittelemaan ja kisaamaan. Huhtikuun lopussa on vielä vuorossa pari kolme viikkoa Malagassa ennen kuin kilpailukausi alkaa toden teolla kesäkuussa.
Tähdellä ja kumppaneilla on ennen paralympialaisia ohjelmassa myös EM-kisat Hollannissa. Ne osuvat juhannukseksi ja ovat välitavoite.
–Sen jälkeen pitää vielä heinäkuun alussa treenata aika kovaa, jotta saa kuntohuipun tismalleen H-hetkeen Lontoossa. Ja terveenä pitää olla, Tähti kertoo.
Koskaan aiemmin Tähdellä ei ole ollut kaksia arvokisoja samana vuotena. Lisäksi mahdollista on, että Tähti nähdään mukana Helsingin EM-kisoissa satasella kesäkuussa.

Kuntohuippu kisojen avulla

Tähti, 29, hakee huippuvirettä kisojen avulla. EM-kisat kertovat jo suunnan, mitä loppukaudella on odotettavissa.
Tähti odottaa, että paralympialaisissa taso on kovempi kuin koskaan. Satasen voittoon saatetaan tarvita uusi ME. Kiinasta tulee kovia kelaajia ja Saksasta Marc Schuh.
–Jos Lontoossa tulisi voitto, se olisi kolmas perättäinen paralympialaisten satasella. Kyllä siinä olisi tarinaa kerrottavaksi ihan tarpeeksi. Siihen ei ole moni pystynyt. Se on selkeä tavoite, Tähti sanoo.
Kelaamisen rinnalla Tähti pelaa pyörätuolikoripalloa. Se on hänelle terapeuttista, vastapainoa yksin puurtamiselle ratakelaamisessa. Porissa on uusi joukkue, mutta Tähti ei ehdi nyt paljon palloilla.
Uran jatkosta Tähti on ajatellut sen verran, että jatkaa Rio de Janeiroon 2016. Motiivia riittää.
–Varmaan Rioon asti yritän. Olen silloin 33-vuotias. Kaiken a ja o on, että pysyy terveenä. Iän huomaa jo nyt palautumisessa. Pitää tehdä enemmän töitä kuin parikymppisenä. Oltava ravinnon kanssa tarkempi.

Satakunta Haastattelut

Kuvataideterapian opiskelijoiden näyttely Kankaanpäässä

Kuvataideterapian erikoistumisopinnoista viime joulukuussa valmistuneet opiskelijat järjestävät Kankaanpäässä Matka minuun - taidenäyttelyn. Näyttely koostuu opiskelijoiden omalla ajalla syntyneistä teoksista. Satakunnan ammattikorkeakoulun täydennyskoulutuskeskuksen kaksivuotisista taideterapian erikoistumisopinnoista valmistui 23 naista.

Tällä hekellä kuvataideterapian koulutus on murroksessa, koska selkeää ammattinimikettä kuvataideterapeuteille ei ole Suomessa saatu, vaikka Euroopassa näin jo on.

Matka minuun - näyttelyn avajaiset järjestetään 14.tammikuuta klo 13:00 SAMKin Kuvataide Kankaanpäässä.

Satakunta Haastattelut

Suomen metsäkeskus aloitti toimintansa

Alueelliset metsäkeskukset yhdistyivät Suomen metsäkeskukseksi ja Lounais-Suomen metsäkeskus jäi historiaan. Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakunnat muodostavat Lounais-Suomen alueen, jossa on 13 alueyksikköä. Keskusyksikkö sijaitsee Lahdessa.

Satakunnan alueyksikkö kerää metsävaratietoja ja edistää niiden käyttöä. Menossa on myös merkittäviä muutoksia, kun suurin osa tiedoista kerätään lentokoneesta laserkeilaamalla. Maastotyön määrää saadaan tällä menetelmällä vähennettyä. Metsäteollisuus Satakunnassa voi hyvin, koska alueella on paljon puunkäyttöä ja teollisuutta.

Metsäkeskuks kehittää toimintaansa ja Metsään.fi-palvelu vastaa tulevaisuudessa vielä paremmin esimerkiksi metsänomistajien tarpeisiin.

Satakunta Haastattelut

Suden tappoaluetta laajennetaan Satakunnassa

Satakunnan poliisilaitos laajentaa aluetta, jolta saa määräysten mukaan tappaa yhden suden. Alue laajenee aiemman Köyliön Vuorenmaan lisäksi Köyliön Yttilän ja Kankaanpään kylien alueelle sekä muutaman erikseen määritellyn asuintalon pihapiiriin Vampulan puolelle. Määräyksen voimassaoloa on samalla jatkettu tammikuun loppuun saakka.

Poliisimiehellä on poliisilain mukaan oikeus ottaa kiinni tai lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. Asuinrakennuksen pihapiiri tai sen välitön läheisyys ei kuulu susien luontaiseen elinpiiriin ja tällaisella alueella oleskelevat sudet aiheuttavat pelkoa alueen asukkaissa ja muodostavat vähintään lapsia kohtaan vaaran, jota ei voida pois sulkea.

Satakunta Haastattelut

Myrskyisä sää voi haitata sähkötöitä Satakunnassa

Satakunnassa jatketaan edelleen sähkötöitä, jotta sähköt saataisiin palautettua kaikille asiakkaille. Mahdollinen uusi myrsky voi hankaloittaa korjaustöiden etenemistä.

Sähköjen palauduttua kannattaa tarkistaa etteivät mitkään mahdollisia vaaratilanteita aiheuttavat sähkölaitteet, kuten hella ja uuni ole unohtuneet päälle, muistuttaa verkostopäällikkö Markku Salo Vatajankosken Sähkö Oy:ltä. Jos sähkölaitteet toimivat oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia himmeämmin tai kirkkaammin, kyseessä saattaa olla vaarallinen nollavika. Tallöin tulee katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteyttä sähköyhtiöön.

Satakunta Haastattelut

Soneran verkossa edelleen häiriöitä Satakunnassa

  • Kuva: Soneran häiriökartta

Soneran matkapuhelinverkon suurimmat yhtenäiset häiriöt jatkuvat edelleen Porin ympäristössä. Myös etelä- ja lounaisrannikolla on alueita, missä verkkoa ei ole vielä saatu korjattua. Suurin osa vioista on sähkökatkosten aiheuttamia. Verkkohäiriöiden viankorjaus saattaa viivästyä, koska pääsy häiriöpaikkojen tukiasemille on vaikeaa. Sonera muistuttaa, että kun sähkönjakelu alkaa toimia, kannattaa puhelin käynnistää uudelleen, jotta laite hakee saatavilla olevia verkkoja. Jos puhelin ei yhdistä hätänumeroon tai puhelu sinne kuuluu liian huonosti, kannattaa sim-kortti poistaa puhelimesta. Matkapuhelimet on valmistettu soittamaan hätäpuhelut parhaiten kuuluvan verkon kautta, kun puhelimessa ei ole sim-korttia. Verkkokatkosten vuoksi kuuluvuus sisätiloissa voi hävitä kokonaan, mutta puhelut saattavat kuitenkin onnistua ulkona. http://www.sonera.fi/asiakastuki+ja+edut/vikatilanteet/hairiotiedotteet/

Satakunta Haastattelut

Porilainen Jackrabbit juhlii 20-vuotista taivaltaan

  • Timo, Ana, Mikki ja Maikkeli a.k.a. Jackrabbit

Paikallinen Jackrabbit-yhtye juhlistaa uuden vuoden aattona 20-vuotista taivaltaan Montussa. Joulukuun viime metreillä bändi poikkesi Julle Kallion vieraana Radio Porin studiossa.

Yhtyeen kotisivut löytyvät TÄSTÄ

 

 

Satakunta Haastattelut

Porin keskustassa Kokemäenjoen pinta nousussa

Porin keskustassa Kokemäenjoen vedenpinta alkoi nousta tänään torstaina. Myös Kivinillä vedenpinta on nousussa. Tapaninpäivän korkeisiin lukemiin asti ei näillä näkymin kuitenkaan olla menossa.

Porissa pidetään nyt yllä valmiutta ja padon murtumiseen on varauduttu. Tilannetta ja viikkoa tarkastellaan päivittäin uudestaan eteenpäin. Porin kaupungin tulvasuojelusta projektipäällikkö Pekka Vuola toteaa, että jokivesi tuskin nousee ihan niin korkealle, mitä eilen ennustettiin ja tilannen näyttää paremmalta kuin kuviteltiin.

- Tärkeintä on, että varaudutaan huolella ja nostetaan valmiutta. Johtopäätöksiä vedetään toisten tekemistä ennusteista, joten ennusteisiin täytyy aina suhtautua varauksella.

Vuola muistuttaa, että pidemmän aikavälin ennusteiden mukaan, jos luvassa on kovia pakkasia, voi jokeen muodostua hyydettä, tämä aiheuttaisi osaltaan uusia ongelmia. Porissa on varauduttu myös tähän.

Satakunta Haastattelut

Vakuutusyhtiöissä ruuhkaa myös Porissa

Vakuutusyhtiöissä on myrskyjen jälkeen ollut luonnollisesti ruuhkaista myös Porissa. Vakuutusyhtiö Tapiolan paikallisjohtaja Kimmo Suomen mukaan vakuutuskorvaushakemusten käsittelyaikoja on tällä hetkellä vaikea arvioida, mutta metsävahinkojen osalta käsittelyajat tulevat olemaan pisimpiä. Suomi uskoo, että yksinkertaiset rakennus- ja irtaimistovahingot pystytään käsittelemään noin kahdessa viikossa.

Vakuutusyhtiöistä kehoitetaan lähettämään korvaushakemukset sähköisesti, jos se vain on mahdollista.

Satakunta Haastattelut

Pomarkku painii sähköongelmien kanssa

Pomarkussa tietoliikenne ja sähkönjakelu ovat poikki suuresta osasta kuntaa kirkonkylän ulkopuolella jo kolmatta vuorokautta. Jakeluyhtiön antamien tietojen mukaan verkoston kunnostaminen kestää vielä useita päiviä.

Aamulla ilman sähköä arvioitiin olevan edelleen noin 500 taloutta. Vedenjakelussa on ollut ongelmia lähinnä Ruokejärven ja Uudenkylän alueilla.

Kunnan palvelupuhelin, palvelupiste ja vedenjakelu paloasemalla ovat olleet toiminnassa tiistai-iltapäivästä alkaen ja palvelevat kuntalaisia edelleen ympäri vuorokauden. Hätämajoitettujen määrä on tällä hetkellä seitsemän. Pomarkun kunnan nettisivut ja sähköposti ovat edelleen epäkunnossa.

Satakunta Haastattelut

Operaatio Lumihiutale auttaa taas joulunajan autoilijoita

Autoliiton Operaatio Lumihiutale käynnistyi viime viikonloppuna jo 43. kerran. Autoliiton tiepalvelumiehet ovat siis omalta osaltaan turvaamassa joulunajan liikennettä tien päällä. Autoliiton Satakunnan piirin piirijohtaja Tuomo Heinonen kertoo seuraavassa jutussamme millaista apua autoilijoille on tien päällä tarjolla. Toimittajana Jussi Aho.

Uutiset

1 päivä 39 min sitten
1 päivä 4 tuntia sitten
2 päivää 3 tuntia sitten

Torstain kahvivieras

2 viikkoa 2 päivää sitten
4 viikkoa 2 päivää sitten
5 viikkoa 2 päivää sitten

Kiekkojutut

1 tunti 40 min sitten
1 päivä 39 min sitten
1 viikko 2 tuntia sitten
1 viikko 1 päivä sitten

Haastattelut

27 viikkoa 4 päivää sitten
32 viikkoa 3 päivää sitten
32 viikkoa 4 päivää sitten
32 viikkoa 5 päivää sitten

Pori Jazz

28 viikkoa 5 päivää sitten
29 viikkoa 4 päivää sitten
29 viikkoa 5 päivää sitten
30 viikkoa 1 päivä sitten

Pakinat ja arvostelut

46 viikkoa 4 päivää sitten
48 viikkoa 3 päivää sitten
1 vuosi 6 viikkoa sitten
1 vuosi 7 viikkoa sitten

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.