Mobiiliversio

Pori On The Rocksin perjantai tarjosi tykitystä, paikallista laatua ja ennen kaikkea ROKKIA!

Pori On The Rocksin tämän vuotinen perjantai oli yhtä lailla menestys, mitä viimekin vuonna. Jonkin verran koleahko keli verotti yleisöä aiempaan vuoteen verrattuna, mutta ei merkittävästi. Bileet olivat kerta kaikkiaan loistavat kolmentoista bändin antaen panostuksensa perjantain iloitteluun. Kävijöitä perjantaihin mahtui hieman vajaa 500, kun laskettuna ovat niin lipun ostaneet, vapaalippulaiset sekä bändien jäsenet. Perjantaina oli tarjolla heviä, rokkia, jotain siltä väliltä, rautalankaa ja covereita sekä ehkä suurimman ryntäyksen lippuluukulle aiheuttanut Iskias.

Perjantain fiilikseen pääset kuvien muodossa TÄSTÄ

Lauantaina jatketaan neljäntoista yhtyeen voimin. Yksi on joukosta poissa, nimittäin The Vision-yhtyeen kitaristi otti ja nappasi itselleen mittarillisen kuumetta. That's a pity. Muuten kyllä on harvinaisen hyvää herkkua tarjolla vanhasta Creamista aina Murhe-yhtyeen levynjulkkariin unohtamatta Colder-bändin debyyttikeikkaa ja monia monia muita. Bileet päättyvät perinteisesti vanhan liiton kunnon rockrällätykseen, kun Mr Rebel & The Stompers valtaa sisälavan viikonlopun viimeisenä esiintyjänä.

Lauantain aikataulut näet TÄSTÄ

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.