Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Perjantai, 26.
elokuuta
2016.
Onnittelut
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

PORI ON THE ROCKS 27. - 28.5.2016 CAFE JAZZISSA

Paikallisten yhtyeiden seurapiiritapahtuma Pori On The Rocks järisyttää tänä vuonna tannerta vanhassa tutussa paikassa. Toukokuun loppupuolella perjantaina ja lauantaina kaikkiaan 30 paikallista yhtyettä nousee talkoohengessä lavalle Café Jazzissa.

Mukana tänä vuonna on aimo tukku vanhoja tuttuja sekä uusia paikallisia yhtyeitä. Konkareita tapahtuman historiassa ovat jo Murhe ja Arvid Saarinen, jotka ovat soittaneet kaikissa Pori On The Rockseissa. Mukana ovat myös juurimusiikin sanansaattaja Los Dynamos, Jouni Saarisen luotsaama erinomainen Blue Train ja southern rock -twistillä varustettu Jackrabbit, joka juhlistaa tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan. Vesa Haltsosen ja kummpaneiden Boothill Billy tuo countrymaustetta iltaan, kun taas Wolfmen ärjyy sarjakuvarockin nimeen. Nuoret Vihaiset Miehet, Rust 'n' Rage, Mr. Rebel & The Stompers ovat takuuvarmaa festivaalikamaa, joiden myötä porilainen musiikkikansa saa nauttia takuuvarmasta soitosta ja hyvästä fiiliksestä.

Uutta ja tuoreempaa musiikkia

Mielenkiintoin tuttavuus tämän vuoden kattauksessa on Sammontakojat, jonka rock- ja folk-henkiset biisit perustuvat runoilija Tuomas Keskimäen runoihin. Dani The Girl tuo oman kortensa kekoon soittamalla tänä vuonna Suomeenkin saapuvan Red Hot Chili Peppersin musiikkia. Tribuuttibändinä esiintyy lauantaina Palékastro Plays Kingston Wall, ja nimestä voi jo vahvasti päätellä kenen musiikkia lavalta kuullaan. Party Express huolehtii bileannista lauantaina, kun taas lauantain starttaa AK-Kollektiivi, jonka jäsenistä osa on kehitysvammaisia ja varustettu erinomaisella rock-asenteella.

Poppia, rockia, heviä

Amusia-yhtye tuo tuulahduksen suomipoppia perjantai-iltaan, kun vastaavasti Pekka Montinin hoitaessa solistin roolia Judas Avengerissa lauantain myöhäisillassa, on poppis kaukana ja oktaavit korkealla. Vanhojen herrasmiesten Crowd kipuaa lauteille perjantaina ja saa varmasti Tammisen Karin johdolla sekä nuorten että vanhempien fanien lanteet keinumaan.

Nähdään Café Jazzissa!

 

 

 

 

Menossa mukana