Henkilöauto suistui tieltä sunnuntai-iltana Noormarkussa. Autoa kuljettaneen naisen puhallus alkometriin oli 1,62 promillea. Hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Auton kyydissä oli kaksi matkustajaa.
Henkilöauto törmäsi tolppaan sunnuntaina Raumalla kello 19.30 aikaan. Paikalta jalan paennut mies puhalsi 2,7 promillen lukemat. Poliisi tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Lisäksi autossa oli kyydissä matkustaja, jota epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.
Poliisi pysäytti mutkittelevasti kulkeneen ajoneuvon varhain maanantaiaamuna Toejoenrantakadulla Porissa. Kuljettajana toimineen miehen puhallus tarkkuusalkometriin oli 1,54 promillea. Lisäksi miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa, joista toista epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle. Ajoneuvossa oli kiinni väärät rekisterikilvet ja sen katsastus oli suorittamatta.
Miehen kuljettama auto ajautui ojaan kahdelta viime yönä Risteentiellä Kokemäellä. Kuljettajan puhallus alkometriin oli kolme promillea.
